Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavan maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annettua lakia ja maatalousyrittäjien luopumistuesta annettua lakia. Esityksessä ehdotettujen luopumistukilainsäädännön muutosten johdosta luopumistuen ehdot säilyisivät nykyistä vastaavina vuoden 2017 alusta voimaan tulevista työeläkelainsäädännön muutoksista huolimatta luopumistukijärjestelmän soveltamisen loppuun.
Hallituksen esityksen perusteluista käy hyvin ilmi, että EU:n komissio on hyväksynyt Suomen luopumistukijärjestelmän valtiontukena, joka maksetaan kokonaan kansallisista varoista. Maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain voimassa olevien säännösten mukaan luopumistukea ei myönnetä jatkossa vuoden 2018 jälkeen tapahtuvien maatalouden harjoittamisesta luopumisten johdosta.
Luopumistuen perusmäärä muuttuisi jatkossakin maatalousyrittäjän eläkelain mukaiseksi vanhuuseläkkeeksi tuensaajan täyttäessä 63 vuotta. Tämä ikärajan nosto 60:stä 63 vuoteen vastaa yleistä tavoitetta työurien pidentämisestä ja tukee valtiontalouden säästötavoitteita. Muutokset ovat edellä mainituista syistä varsin perusteltuja.
Mielestäni on hyvä, että tätä luopumistukilakia esitetään jatkettavaksi vuoden 2018 loppuun. Erityisesti maaseudun elinvoimaisuuden ja kotimaisen ruokaturvan kannalta on tärkeää juuri se, että käytetään täysimääräisesti hyväksi EU:n lainsäädännön mahdollistamat maaseudun kehittämistoimet sekä unionin antamat takarajat.
Toisaalta tässä ikärajauksessa on ainakin lähtökohtaisesti haastetta niissä tapauksissa ja tilanteissa, missä isännällä tai emännällä itsellään olisi terveyttä ja halua jatkaa toimintaa ja hän haluaisi vasta iäkkäämpänä luovuttaa tukikelpoisen tilansa ulkopuoliselle jatkajalle. Nyt kun tämä EU:n komission aikoinaan hyväksymä Suomen luopumistukijärjestelmä lakkautetaan asteittain, niin tällä voi olla huomattavaakin merkitystä maatilojen jatkuvuudelle maassamme.
Arvoisa puhemies! Maatilojen määrä laskee Suomessa rajusti seuraavien vuosien aikana. Esimerkiksi Maidontuotannon kehitysnäkymät 2022 ‑raportin ennusteen mukaan yli puolet nykyisistä maitotiloista lopettaa vuoteen 2022 mennessä. Luopumisen syinä mainittiin heikko kannattavuus, suuri työmäärä ja sitovuus, matala tuottajahinta sekä EU:n vaatimukset. Toivottavasti tämä hallituksen esitys osaltaan vaikuttaa siihen, että tämä raportti ei pidä paikkaansa. Muussa tapauksessa juomme ruotsalaista tai virolaista maitoa ja syömme tanskalaista lihaa. Tämä on erittäin vakava asia, koska nyt syömme ja juomme maailman puhtainta ruokaa.