Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Käsillä on nyt hallituksen esitys metsätuhojen torjunnasta annetun lain muuttamisesta. Tällä esityksellä selvennetään valtion korvausvastuuta luonnonsuojelualueelta levinneestä metsätuhosta aiheutuneista vahingoista. Täytyy vielä huomauttaa, että tällä esityksellä nimenomaan korjataan edellisen hallituksen virhe siihen lakiin, joka edellisellä kaudella säädettiin.
Metsätuholain 21 §:ssä sen ensimmäisessä momentissa kerrotaan tilanteet, joissa korvausvastuu metsätuhoista kuuluu valtiolle. Säännös on tarpeellinen, koska luonnonsuojelun toimeenpanon on pääsääntöisesti katsottu edellyttävän suojelualueiden säilyttämistä koskemattomina eivätkä luonnonsuojelualueiden rauhoitussäännökset yleensä mahdollista tarpeellisia toimenpiteitä metsätuhojen torjumiseksi. Kun metsätuhot toisaalta voivat levitä valtion toimenpitein suojelluilta alueilta rauhoittamattomiin lähimetsiin aiheuttaen metsänomistajille vahinkoa, on maanomistajalle aiheutuva vahinko vanhastaan katsottu kuuluvan valtion korvausvastuun piiriin.
Asian taustaksi voidaan todeta se, että edellisellä hallituskaudella eduskunta hyväksyi joulukuussa 22 hallituksen esityksen 76/2022 luonnonsuojelulaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Luonnonsuojelulakipaketin yhteydessä useisiin lakeihin tehtiin ehdotetusta luonnonsuojelulaista johtuvia teknisiä korjauksia ja muutoksia.
Luonnonsuojelulain valmistelussa metsätuholain 21 §:ään lisättiin virheellisesti sana ”valtion” viittaukseen, joka koskee luonnonsuojelulain 43 §:ssä tarkoitettujen luonnonsuojelualueitten kuvausta.
Voimassa olevan lain mukainen tilanne on ollut yksityisen maanomistajan ja yksityisen luonnonsuojelualueen omistajan kannalta kohtuuton. Metsätuholain muutoksella nyt korjataan lakiin tullut virhe ja palautetaan oikeustila ennalleen siten, että valtion korvausvastuu koskisi myös yksityiseltä luonnonsuojelualueelta levinneitä metsätuhoja.
Muutoksella ei ole mainittavia taloudellisia vaikutuksia, koskapa vuosina 2017—2023 valtion varoista on korvattu yhteensä alle 10 000 eurolla suojelualueilta levinneitä metsätuhoja ja niistä aiheutuneita vahinkoja.
Muutoksella on kuitenkin huomattava periaatteellinen merkitys. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan metsiensuojelun on perustuttava maanomistajan vapaaehtoisuuteen. Ehdotus parantaa vapaaehtoisuuteen perustuvan metsiensuojelun houkuttelevuutta. Ja tämä laki ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian, koska lain virheellinen sanamuoto on tullut voimaan 1.6.2023. Muutos ehdotetaan säädettäväksi takautuvasti koskemaan myös 1.6.2023 ja ehdotetun lain voimaantulon välistä aikaa.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Ja sitten mennään puhujalistaan. — Ja ensimmäisenä on edustaja Aittakumpu.