Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaiset on suomalaisen työväestön puolustaja. Työväestöön kuuluvat sekä palkansaajat että yrittäjät. Toista ei ole ilman toista, eikä näitä ammattikuntia pitäisi laittaa täällä poliittisessa puheessakaan vastakkain.
Tämä käsittelyssä oleva yritysten kustannustuki kakkonen tuo osaltaan helpotusta yrittäjien elämään tämän koronapandemian keskellä. Verrattuna kustannustuki ykköseen on kustannustuki kakkosen osumatarkkuus parempi. Hyvää tässä on muun muassa liikevaihdon alarajan poisto. Kustannustuki ykkösen kohdalla esitimme liikevaihdon alarajan pudottamista, mutta hallitus ei silloin suostunut siihen. Hyvä, että virheestä on nyt opittu.
Hyvää tässä ovat myös laajennukset tukikelpoisiin kuluihin ja se, että toimialayrittäjät otetaan paremmin huomioon. Hyvää on myös se, että aikaisemmat, saadut tuet eivät vaikuta tähän kustannustuki kakkoseen.
Mutta on tässä edelleen valuvikojakin. Kustannustuki ykköstä haki yli 12 000 yritystä. Vain 28 prosenttia sai tukea. 84 prosenttia tukea hakeneista yrityksistä oli pieniä, ja niistä 78 prosenttia hylättiin. Yleisin syy oli, että tukisumma jäi alle 2 000 euron.
Sama valuvika on tässä kustannustuki kakkosessakin. Siksi me ehdotimme, että tukisumman alaraja pudotetaan 1 000 euroon. Sitä ehdotti muun muassa taksiala, koska siellä on paljon yksinyrittäjiä. Siis Suomessahan on kymmeniätuhansia yksinyrittäjiä, jotka helposti jäävät tämän 2 000 euron rajan alle, kun hakevat tukea.
On siellä muitakin valuvikoja, mutta ne selviävät sieltä meidän vastalauseestamme.
Tässä salissa tämä 2 000 euron raja kuulostaa ehkä aika pieneltä, koska me olemme hyvätuloisia, me kansanedustajat, mutta pienelle yrittäjälle se alle 2 000 euron rahasummakin on suuri summa. Olisin kyllä toivonut, että täältä eduskunnasta olisi lähtenyt sellainen signaali, että välitämme heistä, mutta nyt niin ei näytä käyvän, ikävä kyllä.