Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä esityksessä on kyse ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta annetun direktiivin muuttamisesta. Äsken puhuimme ihmiskaupasta, ja aihe jatkuu. Tässä laitetaan siis tämä muutosdirektiivi täytäntöön. Euroopan komissio on tehnyt tämän muutosdirektiiviä koskevan ehdotuksen vuonna 22, ja sen tavoitteena on ihmiskaupan ehkäiseminen, torjuminen ja ihmiskaupan uhrien tukeminen. Ihmiskauppa on vakavaa ja monesti kansainvälistä hyväksikäyttöä ja rikos.
Tässä esityksessä ehdotetaan ensinnäkin rikoslain ihmiskauppasäännöksen muuttamista siten, että sijaissynnyttäjäksi saattaminen lisättäisiin nimenomaan yhdeksi teon tarkoitukseksi. Tällä ei kylläkään kriminalisoitaisi yleisesti kaikkia sijaissynnytysjärjestelyitä sellaisenaan, vaan jotta kyse olisi ihmiskaupasta, myös ihmiskaupparikoksen muiden osa-alueiden tulisi täyttyä. Kyse olisi tilanteesta, jossa henkilö ei ryhtyisi sijaissynnyttäjäksi aidosti vapaaehtoisesti. Ihmiskauppasäännöksen voidaan katsoa jo nykyään ainakin joissain tilanteissa kattavan sijaissynnytyksen hyväksikäytön, mutta tämä muutos kuitenkin selkeyttäisi asiaa ja mahdollisesti jossain määrin laajentaisi ihmiskauppasäännöksen soveltamisalaa.
Toiseksi esityksessä ehdotetaan, että rikoslakiin lisättäisiin ihan uusi rangaistussäännös, joka koskisi ihmiskaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä. Kyse olisi tietoisesta, tahallisesta ihmiskaupan uhrin suorittavan palvelun käyttämisestä, kuten esimerkiksi siivous- ja rakennuspalvelun käyttämisestä. Ehdotettava kriminalisointi merkitsisi ihmiskaupan uhrin suorittamien palveluiden käytön rangaistavuuden laajentamista koskemaan muitakin ihmiskaupan muotoja kuin seksuaalista hyväksikäyttöä, joka nykyisin on rangaistavaa. Rangaistusasteikko uuden kriminalisoinnin kattamille teoille olisi sakosta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Kriminalisoinnilla ehkäistäisiin ihmiskauppaa vähentämällä kysyntää ihmiskaupan kontekstissa suorittaville palveluille. Puhumme siis ennaltaestävyydestä.
Kolmanneksi esityksessä ehdotetaan, että mainitun uuden kriminalisoinnin kattamista teoista voitaisiin tuomita oikeushenkilöille yhteisösakko.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan mainittuun uuteen kriminalisointiin liittyen tarpeelliseksi katsottuja muutoksia pakkokeinolakiin, poliisilakiin ja rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annettuun lakiin. Nämä muutokset koskevat toimivaltuuksia rikoksen tutkimiseksi ja estämiseksi.
Toiseksi ehdotetaan muutoksia oikeudenkäymiskaareen ja esitutkintalakiin. Nämä muutokset koskevat rikoksen asianomistajan kuulustelusta esitutkinnassa tehdyn ääni- ja kuvatallenteen käyttämistä tietyissä tilanteissa tuomioistuimessa todisteena, jolloin asianomistaja välttyisi hänen palvelujaan käyttäneiden henkilöiden kohtaamiselta oikeudenkäynnissä.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan ihmiskaupan uhrien auttamista ja tukemista koskevan vastaanottolain täydennystä.
Esityksen valmistelun aikana pyydettiin lausuntoja tästä työryhmän mietinnöstä, ja tätä ihmiskauppasäännösten muuttamista kannatettiin laajasti lausunnoissa. Myös ehdotusta uudesta ihmiskaupan uhrin palvelun käyttämistä koskevasta kriminalisoinnista kannatettiin lausunnoissa melko laajasti, mutta siitä esitettiin myös kriittisiä huomioita. Lausuntopalautteen johdosta säännöksen tahallisuusvaatimusta korotettiin siten, että tietoisuudelle täytyy olla vahva kynnys ja siihen vahvin tahallisuuden aste. Lisäksi jatkovalmistelussa säännöksen enimmäisrangaistus korotettiin kahteen vuoteen vankeutta. Ehdotettavaan uuteen kriminalisointiin liittyvää ehdotusta oikeushenkilön rangaistusvastuusta kannatettiin lausunnoissa laajasti samoin kuin oikeudenkäymiskaaren ja esitutkintalain muutoksia. Myös pakkokeinolain ja poliisilain muutoksia kannatettiin niin ikään useissa lausunnoissa. Lausuntopalautteen johdosta esityksen perusteluja on täydennetty ja joitakin pykälätäsmennyksiä on tehty, kuten tuossa edellä totesin.
Tarkoituksena on, että nämä lait tulisivat voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Lakivaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Eerola, olkaa hyvä.