Arvoisa puhemies! Hallitus esittää eduskunnalle säädettäväksi lait meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain ja merimieseläkelain 4 §:n muuttamisesta. Esityksen mukaan meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetusta laista poistettaisiin osa lakiin vuonna 2016 tehdyistä muutoksista. Vuonna 2016 tehtyjen muutosten tarkoituksena oli hyväksyä merenmittausalukset mukaan tukikelpoisen toiminnan piiriin. Kyseiset muutokset jätettiin tällöin valtioneuvoston asetuksella voimaan saatettavaksi, koska tämän voimassa olevan tukiohjelman muuttaminen vaatii Euroopan komission hyväksynnän. Kyseiset muutokset eivät ole tulleet voimaan.
Suomi lähetti asiasta ennakkoilmoituksen Euroopan komissiolle meriliikenteen valtiontukia koskevien suuntaviivojen mukaisesti. Komissio ei kuitenkaan hyväksynyt Suomen tukiohjelman muutosta, minkä vuoksi lakimuutokset ehdotetaan poistettaviksi. Muutoksella ei olisi vaikutuksia nykyisiin tuen piirissä oleviin toimijoihin.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös merimieseläkelakia siten, että merenmittausaluksilla työskentelevät työntekijät säilyisivät merimieseläkelain soveltamisalan piirissä edellä mainitusta lakimuutoksesta huolimatta. Samalla ehdotetaan muutettavaksi laissa olevia muutoksenhakua koskevia säännöksiä vastaamaan 1.1.20 alkaen voimassa olevaa oikeustilaa.
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Merimieseläkelain muuttamisesta annettua lakia sovellettaisiin 1.1.2017 lähtien merityösopimuslaissa tarkoitettua työtä sellaisessa suomalaisessa aluksessa tekevään työntekijään, jota käytetään järjestelmälliseen merenmittaustoimintaan kansainväliselle kilpailulle alttiissa meriliikenteessä. Rohkenen toivoa liikenne‑ ja viestintävaliokunnalta suopeaa suhtautumista ehdotukseen.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Näin, ja se kuullaan nyt. — Liikenne‑ ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Kymäläinen.