Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta eli hallituksen esitys 113/2016. Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi siis työttömyysturvalakia, ja ehdotus koskee enimmäiskeston lyhentämistä 500 päivästä 400 päivään. Niillä henkilöillä, joilla on vähemmän kuin 3 vuotta työhistoriaa, enimmäiskesto lyhenisi 300 päivään, ja sitten enimmäiskesto säilyisi 500 päivänä niillä työttömillä, jotka täyttävät työssäoloehdon 58 vuotta täytettyään. Lisäksi tässä ehdotetaan, että omavastuuaikaa pidennetään 5 päivästä 7 päivään, työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaa korotettua ansio-osaa alennetaan ja pitkän työuran jälkeen maksettavista korotusosasta ja korotetusta ansio-osasta luovutaan. Tämä esitys liittyy siis vuoden 2017 talousarvioesitykseen. Valiokunta on käsitellyt samassa yhteydessä myös eduskunta-aloitteen lakialoite 39/2015, jossa esitetään, että työttömyyspäivärahakauden enimmäiskesto lyhennetään 350 päivään.
Arvoisa puhemies! Tämä esitys on hallitusohjelman yksi kärkihanke, ja sen tavoitteeksi on asetettu uudistaa työttömyys‑ ja sosiaaliturvaa siten, että se kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen, lyhentää työttömyysjaksoja, alentaa rakenteellista työttömyyttä ja säästää julkisia voimavaroja. Näillä ehdotetuilla muutoksilla tavoitellaan 200 miljoonan euron vuosittaista säästöä työttömyysturvan ansioturvamenoissa. Ansioturvaan tehtävillä säästöillä pyritään välttämään työttömyysvakuutusmaksujen korotukset ja siten turvaamaan suomalaisen työn kilpailukykyä. Valiokunta on asiantuntijakuulemisissa käynyt tätä läpi ja saanut tästä myös työelämä‑ ja tasa-arvovaliokunnan lausunnon.
Tämän esityksen perusteluissa arvioidaan, että työttömyysturvan enimmäiskeston esitetty lyhentäminen saa aikaan työttömyysjaksojen lyhentymisen 2 viikolla ja lisää työllisyyttä noin 7 500 henkilötyövuodella. Tässä esityksessä viitataan valtiovarainministeriön selvitykseen, jonka mukaan työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentäminen nostaa työllistymistodennäköisyyttä jo ennen enimmäiskestoajan täyttymistä. Keston lyhentämisen ja ansioturvan tasoon ehdotettujen muutosten yhteisvaikutuksesta työllisyyden arvioidaan tällä esityksellä lisääntyvän noin 9 000 henkilötyövuodella.
Työelämä‑ ja tasa-arvovaliokunta arvioi lausunnossaan, että vaikka uudistuksen työllisyysvaikutus voisi noususuhdanteessa olla suurempi, niin se kuitenkin vaikuttaa työllisyyteen myönteisesti myös laskusuhdanteessa. Esityksen mukaisen muutoksen ensimmäiset vaikutukset näkyvät todennäköisesti vasta vuonna 2018, jolloin myös työllisyystilanteen ennustetaan olevan jonkin verran nykyistä parempi. Työelämä‑ ja tasa-arvovaliokunta puoltaa siis taloustilanteesta huolimatta uudistuksen pikaista toteuttamista ja korostaa uudistuksen pitkän aikavälin vaikutusta.
Valiokunta myös käsitteli esitystä suhteessa muuhun sosiaaliturvaan, ja mietinnössä todetaan, että mikäli tämä ansioihin perustuvaa päivärahaa saava työtön työnhakija ei työllisty ennen päivärahakauden päättymistä, hän siirtyy työmarkkinatuen saajaksi nykyistä aikaisemmin. Näin ollen on oletettavaa, että toimeentulotuen käyttö uudistuksen johdosta lisääntyy. Myös omavastuuajan pidentäminen 7 päivään lisää työttömyyden alkuaikana tarvetta hakea toimeentulotukea.
Valiokunta käsitteli tässä yhteydessä tehdyn eduskunta-aloitteen, ja koska valiokunta hyväksyy tässä työttömyyspäivärahakauden enimmäiskeston lyhennettäväksi, niin tämän vuoksi tämä lakialoite, joka koskee samaa asiaa, hylätään.
Tästä lakiesityksestä äänestettiin: äänestettiin hylkäysesityksestä ja äänestettiin myös lausumasta. Päädyttiin hallituksen esityksen voimassa pitämiseen. Sitten tähän on jätetty kaksi vastalausetta. Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen 113/2016 sisältyvän lakiehdotuksen ja samalla hylkää laki-aloitteeseen 39/2015 sisältyvän lakiehdotuksen.