Arvoisa puhemies! Tutkimus ja tuotekehitys on välttämätöntä Suomen menestykselle. Suomi on aiemmin perinteisesti tunnettu maailmalla yhtenä tietotaidon ja osaamisen kärkimaista, ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan osuus bruttokansantuotteesta on ollut kansainvälisesti vertaillen korkea. Tilanne on kuitenkin muuttunut viime vuosina, ja tutkimus- ja kehittämistoiminta on vähentynyt. Suunta on muutettava, jotta jatkossakin menestymme kansainvälisesti korkealla osaamisella. Suomen tavoitteena on nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta ei kuitenkaan hallituksen toimesta ole saamassa sen vaatimaa panostusta. Hallituksen budjettiesityksessä tki-panostukset päinvastoin vähentyvät, ja nyt viimeisimpänä hallitus perääntyi t&k-verokannustimen toteuttamisesta. Tämä verokannustin on tärkeä keino siinä, että saamme myös yksityiset panostukset täydentämään valtion panostuksia, jotta pääsemme tähän neljän prosentin tavoitteeseen.
Hallituksen peruuttelujen jälkeen jätimme kokoomuksen eduskuntaryhmän toimesta lakialoitteen tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisäverovähennyksen käyttöönotosta, kun hallitus siis veti suunnilleen vastaavan sisältöisen hankkeensa pois. Hallituksen peruuttelu oli erikoista, sillä tki-panostusten lisäämisestä vallitsee laaja yhteisymmärrys eduskuntapuolueiden kesken ja hankkeelle olisi löytynyt laaja tuki eduskunnasta. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisäverovähennys on verrokkimaissamme laajasti käytössä. Suomessa sen käyttöönotosta sopi parlamentaarinen tki-ryhmä, ja hallituspuolueet päättivät sen käyttöönotosta kevään 2022 kehysriihessä, kuitenkin tunnetuin tuloksin: hallitus ei saanut vietyä läpi esitystään, vaikka sen takana oli yhteisymmärrys laajasti koko eduskunnassa. Lisäksi verovähennyksen käyttöönotto oli huomioitu myös vuodelle 2023 annetussa talousarviossa.
Kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisäämisen kannustamiseksi Suomessa tarvitaan kipeästi toimia. Olen iloinen, että kokoomuksen tekemän, meidän eduskuntaryhmämme tekemän, lakialoitteen johdosta lähti liikkeelle eduskunnassa prosessi, jonka myötä nyt näyttää siltä, että verokannustin toteutetaan — toivottavasti — eduskunnan toimesta, vaikkakaan hallituksen esitystä emme tänne saaneet, kuten parlamentaarinen ryhmä kannusti ja alkujaan esitti. Mutta tämä on yksi osoitus siitä, että jos nyt saamme tämän prosessin seurauksena tällä käsittelyssä olevalla lakialoitteella asian hoidettua, niin myös oppositiosta käsin voi asioihin vaikuttaa.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Näin. — Ja edustaja Risikko.