Arvoisa herra puhemies! Suomella on pitkä kokemus ydinenergian käytöstä, ja ensimmäiset kaupalliset reaktorit otettiin käyttöön jo 1970-luvulla Loviisassa ja Olkiluodossa. Ydinenergian käytön kannalta keskeinen säädös on ydinenergialaki, jossa luodaan kansalliset edellytykset ydinenergian turvalliselle käytölle. Lain peruslähtökohtana on se, että ydinenergian käytön tulee olla turvallista. Nyt käsillä olevassa esityksessä ydinenergialakia ja turvallisuusselvityslakia ehdotetaan muutettavaksi ydinenergian käytön turvallisuusjärjestelyjen osalta.
Turvajärjestelyt ovat keskeinen osa ydinenergian käytön turvallisuutta erityisesti ulkoisten uhkien torjunnassa. Toimintaympäristön ja uhkakuvien muuttuessa myös lainsäädännön on pysyttävä mukana tässä kehityksessä. Uusiin turvallisuusuhkiin vastaaavia säädöksiä ehdotetaan lisättäväksi lakiin.
Luvanhaltijoiden palveluksessa oleville turvahenkilöille ehdotetaan säädettäväksi toimivaltuudet miehittämättömien ilma-alusten eli niin sanottujen dronejen kulkuun puuttumiseksi. Lisäksi ehdotetaan säännöstä, jossa lääkäri tai terveydenhuollon ammattihenkilö voisi tehdä ilmoituksen, mikäli laitoksen turvallisuuden kannalta keskeisen henkilön katsotaan olevan vaaraksi ydin- tai säteilyturvallisuudelle. Turvajärjestelyjä koskevia säännöksiä ehdotetaan lisäksi täsmennettäväksi siten, että ne vastaisivat paremmin perustuslain vaatimuksia esimerkiksi turvahenkilöiden toimivaltuuksien, voimakeinojen käytön ja voimankäyttövälineiden osalta. Lisäksi säädettäisiin täsmällisemmin turvahenkilöiden koulutusvaatimuksista.
Myös henkilöturvallisuusselvityksiä koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäväksi niin ydinenergialakiin kuin turvallisuusselvityslakiin. Turvahenkilöiden oikeusturvan parantaminen on keskeinen tekijä muutosten taustalla, koska heillä on laitosympäristössä merkittäviä toimivaltuuksia, jolloin myös niiden käytön edellytyksistä ja reunaehdoista tulee olla selkeät säännöt.
Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi sekä ydinenergialakiin että kaivoslakiin muutoksia yleislainsäädännön muuttumisesta johtuen. Sekä julkista kuulemista että muutoksenhakua koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi yhdenmukaiseksi hallintolain ja oikeudenkäynnissä hallintoasioista annetun lain kanssa, jotka ovat tulleet voimaan vuoden alusta. Pieniä muutoksia tulisi kuuluttamista koskeviin käytäntöihin, mutta muutoksenhakua koskevat muutokset ovat teknisiä.
Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi pieni täsmennys Euroopan unionin ydinjätedirektiivin täytäntöönpanon täydentämiseksi niiltä osin kuin ydinjätenäytteitä ollaan viemässä Suomen ulkopuolelle tutkimustarkoituksessa. Lisäksi yksittäisiä lähinnä teknisluonteisia muutoksia ehdotetaan laissa tehtäväksi.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Ja sitten keskustelua.