Kiitos, arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys jätelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Esitykseen on yhdistetty kolmen eri EU-säädöksen täytäntöönpano: akkuasetuksen, uudistetun jätteensiirtoasetuksen sekä sähkö- ja elektroniikkaromua koskevan direktiivin muutos. Näiden EU-säädösten toimeenpanon vuoksi muutetaan pääasiassa jätelakia. EU-säädökset edellyttävät kansallista täydentävää sääntelyä muun muassa eräistä viranomaistehtävistä sekä seuraamuksista. Nyt käsiteltävänä oleva esitys tehostaa akkujen ja paristojen kiertotaloutta, selkeyttää vastuuta eräiden vanhojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jätehuollon kustannuksista ja täydentää kansainvälisiä jätteensiirtoja koskevaa jätteensiirtoasetusta muun muassa laittomien jätteensiirtojen seuraamusten osalta. Tällä esityksellä ei tiukenneta EU-säädösten vaatimuksia.
Esitys on tarpeen käsitellä nopeasti, sillä akkuasetus ja sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevan direktiivin muutos ovat jo tulleet EU:ssa voimaan. Jätteensiirtoasetuksen täytäntöönpanoon liittyvät muutokset tulisivat kuitenkin voimaan toukokuun loppupuolella samaan aikaan, kun asetusta aletaan soveltaa.
Arvoisa puhemies! Akkujen kysynnän arvioidaan 14-kertaistuvan vuodesta 2018 vuoteen 2030 erityisesti liikenteen sähköistymisen ja sähkövirtaa käyttävien langattomien laitteiden yleistymisen vuoksi. EU:n akkuasetuksella varmistetaan, että kaikki EU-markkinoille saateltavat akut ovat kestäviä ja turvallisia koko elinkaarensa ajan. Tavoitteena on lisätä akkujen keräystä, kierrätystä ja arvokkaiden materiaalien talteenottoa sekä lisätä kierrätysmateriaalien osuutta uusissa akuissa. EU:n akkuasetus lisää merkittävästi akkujen ja paristojen tuottajien eli valmistajien, maahantuojien ja jakelijoiden velvoitteita. Nyt käsiteltävänä oleva esitys on viimeinen osa akkuasetuksen täytäntöönpanoa. Esityksellä tehdään akkujen ja paristojen jätehuoltoa ja tuottajavastuuta koskeviin kansallisiin säännöksiin akkuasetuksen edellyttämät muutokset ja täydennykset.
Sähkö- ja elektroniikkaromusta annetun direktiivin muutos koskee tuottajan kustannusvastuun rajaamista sellaisten sähkö- ja elektroniikkalaitteiden osalta, jotka on saatettu markkinoille ennen 13.8.2012. Muutoksen taustalla on EU:n tuomioistuimen päätös. Tuottajan kustannusvastuun ulkopuolelle rajattujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jätehuollon kustannuksista vastaisi laitteen haltija. Nyt käsittelyssä olevalla esityksellä selkeytetään epäselvää oikeustilaa, mutta muutoksilla ei ole merkittäviä vaikutuksia sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jätehuoltoon tai sen järjestämiseen.
Arvoisa puhemies! Sitten tässä äskenkin keskustelussa olleeseen asiaan eli EU:n jätteensiirtoasetuksen uudistukseen. Sillä haluttiin helpottaa jätteiden siirtoja EU:ssa muun muassa päivittämällä ilmoitusmenettelyä, yhtenäistää käytäntöjä eri EU-maissa ja varmistaa, että EU:n jäsenmaat eivät vie jätteisiin liittyviä ongelmiaan kolmansiin maihin. Lisäksi EU-asetuksessa on uusia keinoja, joilla torjutaan jätteiden laittomia siirtoja. Nyt käsiteltävänä olevassa esityksessä pannaan täytäntöön uudistetun jätteensiirtoasetuksen täydentävät kansalliset säännökset. Uusi sääntely koskee muun muassa kansainvälisiä jätesiirtoja koskevien tietojen toimittamista Sykelle, vakuuksien voimassaoloa ja seuraamuksia koskevaa sääntelyä, jotta kaikki jätteensiirtoasetuksessa määritellyt laittomat jätesiirrot tulevat kansallisesti rangaistavuuden piiriin. Sykelle eli Suomen ympäristökeskukselle tulee uusi tehtävä osallistua EU:n laajuiseen jätesiirtojen valvontaryhmään, jolla pyritään parantamaan jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä laittomien siirtojen estämiseksi ja havaitsemiseksi. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Seuraavaksi puhujalistaan. Edustaja Hänninen.