Hyvä puhemies! Ensimmäinen tänään esittelemäni hallituksen esitys koskee asuntorahoituksen sääntelyä.
Esityksen tavoitteena on lisätä kotitalouksien valinnanvaraa ja mahdollistaa sääntelyn joustot taloudellisissa laskusuhdanteissa. Esityksessä ehdotetut toimet sovittiin keväällä 2025 hallituksen puoliväliriihessä osana Suomen talouskasvua elvyttävien toimenpiteiden kokonaisuutta. Vaikka joitain merkkejä asuntokaupan elpymisestä on ollut nähtävissä, niin asuntomarkkinat ovat olleet edelleen heikohkossa vireessä, ja kauppamäärät ovat nousseet maltillisesti. Asuntomarkkinat ja rakentaminen ovat toisiinsa kytkeytyneitä ja tietysti tärkeä osa Suomen kansantaloutta.
Sääntelyä joustavoittamalla voimme vaikuttaa asuntorahoituksen ehtoihin. Tarvittaessa näitä ehtoja keventämällä voimme matalasuhdanteessa tukea asuntomarkkinoita ja sitä kautta rakentamista. Tähän tavoitteeseen pyritään nyt käsiteltävänä olevalla hallituksen esityksellä. Asuntorahoituksen saatavuutta helpotettaisiin käytännössä kolmella tavalla: Ensinnäkin Finanssivalvonnalle mahdollistettaisiin asuntolainakaton keventäminen matalasuhdanteissa. Toiseksi asuntoluottojen enimmäistakaisinmaksuaikaa pidennettäisiin 35 vuoteen. Kolmanneksi asuntoyhteisöluottoja koskevia rajoituksia muutettaisiin niin, että niitä olisi mahdollista tarvittaessa helpottaa valtioneuvoston asetuksella.
Lisäksi Finanssivalvonnan seuraamusmaksuja koskevaa säännöstä muutettaisiin EU:n vertailuarvoasetuksen muutoksen takia.
Esityksen vaikutusten arvioidaan olevan maltillisia, koska sääntely pysyy pitkälti muuttumattomana. Muutoksilla annetaan ennen kaikkea lisävälineitä reagoida asuntomarkkinoiden matalasuhdanteisiin. Samoin muutoksilla mahdollistetaan nykyistä pidemmät asuntolainat, jolloin kotitaloudet voivat entistä paremmin säästää ja sijoittaa lainanhoidon ohella. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitus saattaa voimaan 1. huhtikuuta 2026.
Hyvä puhemies! Toivon esityksen saavan myönteisen vastaanoton eduskunnassa. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia, ministeri. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.