Arvoisa puhemies! Arvoisat edustajat! Hallitus esittää muutettaviksi ympäristönsuojelulakia ja vesilakia. Esityksen tärkein tavoite on selkeyttää ja parantaa lupamääräysten muuttamista ja jätteenkäsittelyn vakuuksia. Esitys pyrkii parantamaan lupamääräyksien muuttamista koskevaa aloitemenettelyä. Toiminnanharjoittajien selvitysten, joita tarvitaan aloitteen käsittelemiseksi, toimittaminen säädettäisiin velvoittavampaan muotoon. Tämä auttaisi valtion ja kunnan lupaviranomaisia saamaan nykyistä paremmin näitä selvityksiä ympäristöluvan muuttamista koskevaa päätöksentekoa varten.
Aloitemenettelyn tueksi säädettäisiin myös lupaviranomaisen mahdollisuudesta kuulla eri osapuolia, siis toiminnanharjoittajaa ja haitankärsijöitä, myös lupaviranomaisen laatimasta päätösluonnoksesta. Jätteen vakuussäätelyä tarkistamalla taas halutaan selkeyttää vakuusmäärän muuttamista tilanteessa, jossa vakuudet eivät kata ympäristöluvassa edellytetyistä jätehuoltotoimista aiheutuvia kustannuksia. Samalla säädettäisiin jätteenkäsittelyn vakuuden soveltamisalaa. Nykyistä selkeämmät säädökset tukisivat myös toiminnanharjoittajia ja ohjaisivat lain soveltamista yhdenmukaiseen suuntaan, mikä on kaikkien etu.
Nämä säädökset koskevat myös kaivosten kaivannaisjätteiden jätevakuuksia ja edistävät niiden ajantasaisina pitämistä. Esitys liittyy siis myös hallitusohjelman kirjaukseen kaivostoiminnan ympäristönsuojelun parantamisesta. Tavoitteena on, että esimerkiksi konkurssitilanteissa vakuudet riittäisivät tarvittaviin jätehuoltotoimiin eikä niitä rahoitettaisi valtion talousarviosta.
Lupaviranomaisille säädettäisiin mahdollisuus määrätä luvassa, että toiminnanharjoittajan olisi määräajoin arvioitava vakuuden riittävyyttä ja ilmoitettava tästä valvontaviranomaiselle. Ympäristönsuojelulakiin ja myös vesilakiin lisättäisiin vanhojen päätösten julkaisemista koskevat säädökset, jotka mahdollistaisivat päätöksiin sisältyvien välttämättömien henkilötietojen julkaisemisen viranomaisen verkkopalvelussa. Tällaisia tietoja ovat lähinnä toiminimellä elinkeinoa harjoittavan henkilötiedot. Tavoitteena on edistää ympäristötiedon saatavuutta.
Esitykseen sisältyy lisäksi liha-luujauhon polttoa koskevat muutokset, joiden tarkoituksena on panna osaltaan täytäntöön Euroopan unionin asetusta, jonka mukaan liha-luujauhoa voidaan polttaa ilman jätteenpolttolainsäädännön vaatimusten noudattamista. Esityksen tarkoituksena on selkeyttää liha-luujauhon polton ympäristösäätelyä ja viranomaisten vastuunjakoa.
Kokonaisuudessaan hallituksen esityksen tavoitteena on selkeyttää nykyistä säätelyä ja parantaa sen toimivuutta. Se voi siis omalta osaltaan parantaa lupien yhdenmukaista, laadukasta ja jouhevaa käsittelyä. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Kiitoksia. — Edustaja Elo.