Arvoisa puhemies! Hallitus esittää osana valtion talousarviota opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamista. Hallitusohjelman mukaisesti ammatilliseen peruskoulutukseen kohdennetaan 190 miljoonan euron säästö vuodesta 2017 lukien. Säästö toteutetaan määräämällä ammatillisen koulutuksen rahoituksen enimmäismäärän perusteella oleva opiskelijamäärä 12,44 prosenttia järjestämislupien mukaista enimmäisopiskelijamäärää alhaisemmalle tasolle. Menettely mahdollistaa säästön toteuttamisen kunkin koulutuksen järjestäjän kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, joko tehostamalla toimintaa, vähentämällä kiinteistöjen määrää tai vähentämällä investointeja. Opiskelijapaikkojen määrää ei tulla vähentämään.
Haluan painottaa, että koulutustakuu toteutuu jatkossakin. Jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle löytyy jatkokoulutuspaikka lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön virkatyönä koulutuksen järjestäjille tekemän selvityksen mukaan oppilaitokset eivät aio toteuttaa ensi vuoden säästöjä vähentämällä aloituspaikkojen määrää. Ministeriön selvityksen mukaan opiskelijapaikkojen määrä pysyy hyvällä tasolla suhteessa nuorisoikäluokkaan ja työikäiseen aikuisväestöön myöskin tulevina vuosina.
Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseksi... (Hälinää — Puhemies koputtaa)
Kiitoksia. — Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseksi ja heidän ohjaamisekseen koulutuksen piiriin hallitus turvaa myös ensi vuonna etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan rahoituksen. Rahoitus säilyy ensi vuonna samalla tasolla, 26 miljoonassa eurossa, kuten tänäkin vuonna. Pidän tätä tärkeänä päätöksenä, sillä etsivän nuorisotyön avulla pystymme tavoittamaan kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat nuoret.
Maahanmuuttajien koulutuspolkujen tukemiseen ja ammatillisen koulutuksen suorittamiseksi talousarvioon on varattu 21 miljoonaa euroa vuodelle 2017. Maahanmuuttajille suunnattua ammatillista koulutusta olisi mahdollista ensi vuonna rahoittaa valtionavustuksilla, joilla tuetaan noin 2 000 maahanmuuttajan pääsyä ammatilliseen koulutukseen ja heidän opiskeluaan tukevien palveluiden piiriin.
Arvoisa puhemies! Koulutus on paitsi paras keino kotoutumiseen ja integroitumiseen uuteen yhteiskuntaan myös tehokas tapa vahvistaa työllistymistä. Siksi hallitus jatkaa nuorten aikuisten osaamisohjelman rahoittamista ensi vuonna 25 miljoonalla eurolla, jotta vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien nuorten aikuisten pääsyä koulutukseen ja työelämään voidaan tukea.
Perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus kytketään vuosittaisen laskentapäivän sijasta läsnäolokuukausien määrään ja oppivelvollisuusiän ylittäneiden aikuisten perusopetuksen rahoitus suoritettujen kurssien määrään. Rahoituksen määräytyminen yhden laskentapäivän mukaan siis loppuu. Uudistus kannustaa kuntia järjestämään hyvät ja joustavat koulutuspolut, sillä jatkossa valmistavan opetuksen rahoitus vastaa nykyistä tarkemmin toteutuneen opetuksen määrää.
Kilpailukykysopimuksen mukaisen lomarahojen väliaikaisen alentamisen vaikutuksesta kuntien ja kuntayhtymien rahoitus alenisi vuoden 2017 osalta noin 23 miljoonaa euroa. Muutos toteutetaan kuntien ja kuntayhtymien kannalta pääosin kustannusneutraalisti. Samaan aikaan eduskunnan käsiteltäväksi annetaan perusopetuslain muutos, jolla uudistamme aikuisten perusopetusta.
Museoihin, teattereihin ja orkestereihin, jotka saavat valtionosuutta, kohdistuu edellisen hallituksen päättämän laskevan rahoituskehyksen johdosta määrärahojen vähennyksiä. Tämän hallituksen ohjelmassa ei ole kulttuuria koskevia suoria säästöpäätöksiä.
Rahoituslaki muuttuu 1.1.2017. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
Arvoisa ministeri, raivaisin kernaasti juuri teidän äänellenne enemmän tilaa ja siinä tarkoituksessa pyydän, että muut salissa olisivat hivenen hiljempaa.
Arvoisat edustajat, tämä ministerin puheenvuoro ja tämä tärkeä asia saattaa virityttää muutaman vastauspuheenvuoron. Pyydänkin niitä edustajia, jotka haluavat käyttää vastauspuheenvuoron, nousemaan ylös ja painamaan V-painiketta. Käymme lyhyen debatin.