Arvoisa puhemies! Pääasiallisestihan tämä mietintö ensimmäisessä käsittelyssä puhuttiin hyvin läpi, mutta itselläni ei silloin ollut mahdollisuutta olla mukana, joten muutama sananen tästä:
Ensinnäkin talousvaliokunnalle tässä voi antaa kyllä kiitoksen siitä, että talousvaliokunta teki tärkeitä korjauksia mietinnössään tähän alkuperäiseen hallituksen esitykseen. Erityisesti oli tärkeää huomioida nämä erityyppiset ravitsemusliikkeet elikkä tällaiset henkilöstöpalveluyritykset, pitopalvelut ja toisaalta sitten nämä kausiluontoiset ravintolat, jotka tässä alkuperäisessä hallituksen esityksessä eivät olisi tulleet huomioiduiksi.
Myöskin sitten tässä tuen laskennassa tehtiin muutoksia, jotka ottivat paremmin huomioon erityisesti juuri esimerkiksi vuoden 2019 huhtikuun jälkeen aloittaneet toimijat kuin myöskin sitten sellaiset yritykset, joilla tuo myynti ajoittuu enemmänkin kesäkauteen. Voi sanoa, että kaiken kaikkiaan se viesti, mikä tuolta ravitsemusalalta tuli, oli se, että hyvin harvoin se tammi—helmikuu olisi ollut oikeudenmukainen vertailuajankohta. Siinä mielessä nämä tärkeät muutokset olivat kyllä aivan paikallaan.
Täällä näissä vastalauseissa on myöskin sitten lausumaesityksiä, ja huomaan, että näissä lausumaesityksissä aika pitkälti lähdetään siitä, että alkoholin myyntiä haluttaisiin lisätä eli tätä ulosmyyntiä olla lisäämässä, ja toisaalta sitten myöskin arvonlisäkantoja haluttaisiin olla alkoholimyynnissä alentamassa. Täytyy näistä lausumista todeta, että kristillisdemokraatit eivät näihin esityksiin voi yhtyä. Tämä korona-aika, niin kuin tiedämme, on ollut monissa perheissä myöskin varsin vaikeaa aikaa, ja on todellakin nähty niitä tilanteita, joissa tuo alkoholiongelma ikävä kyllä on pahentunut, ja on myöskin sitten ne seurannaisvaikutukset, mitkä siellä perhe-elämässä on nähty. Siinä mielessä tässä salissa hyvin tiedetään se, että hinta ja saatavuus ovat ne, joilla sitten tätä alkoholia kansanterveysnäkökulmasta katsellaan. Siinä mielessä nämä lausumat olisivat olleet sitten näihin molempiin asioihin vaikuttavia.
Sen sijaan tuolla on yksi lausumaehdotus, jossa puhutaan siitä, että on myöskin huomioitava vielä sellaisia ravitsemusliikkeitä, jotka ovat näitten tukien ulkopuolelle jäämässä. Ihan mielenkiinnolla kuulisinkin sitten, mitä sellaisia yrityksiä mahtaa sitten olla vielä. Jos sellaisia on, niin toki sellaisetkin tämän tuen piiriin ovat oikeutettuja. Toivonkin, että ehkä näissä puheenvuoroissa sitten joku lausuman esittävä puolueen jäsen tätä asiaa avaa.
Arvoisa puhemies! Kiitokset erityisesti talousvaliokunnalle ja [Puhemies koputtaa] sen työhön osallistuneille kollegoille.