Arvoisa puhemies! Ettei kukaan kirjoita, että kaikki edustajat olivat asian käsittelystä poissa, niin ajattelin, että lyhyesti tuen tätä ajatusta, mikä tässä lainsäädännössä on, eli sitä, että meillä yrittäjän perheenjäsen voisi helpommin päästä työttömyysturvan piiriin. Me tiedämme kaikki, että tätä asiaa on yritetty ratkaista moneen kertaan ja siinä on niitä rajanvetotilanteita, mutta joskus tuntuu siltä, että mieluummin maksaisi vaikka turhasta sitä työttömyysturvaa kuin niinpäin, että ihminen, joka joutuu perheensä yrittäjyyden takia kohtuuttomaan asemaan, ei voi työttömyysturvaa saada. Useimmitenhan ne tilanteet tulevat siitä, että tämä kyseinen perheenjäsen on työskennellyt siellä yrityksessä aikaisemmin, ja sitten kun yrityksellä on mennyt huonosti, hän on joutunut sieltä pois, ja sen jälkeen työttömyysturvan kanssa tulee ongelmia. Kyllä meidän ylipäätään pitää etsiä niitä ratkaisuja, että yrittäjyys ja työttömyyskin on vuorotellen ja osa-aikaisesti ja toisiinsa risteävästi mahdollista.
Asiakohta 15 · PTK 2018/32 vpTäysistunnon asiakohtaLA 2/2018 vp
Lakialoite laiksi työttömyysturvalain 1 luvun 6 §:n muuttamisesta
Käsittelyvaihe · eduskunnan käsittelytiedot
01
Lähetekeskustelu
Puheenvuorot · kuka sanoi mitä
Kaikki asiakohtaan liittyvät puheenvuorot kokonaisina, lyhentämättöminä.
Ei puheenvuoroja näillä hakuehdoilla.
TF
Tarja Filatov SDPPuheenvuoroklo 17.15
Lähde:Eduskunnan avoin data · Section + Speech + Voting·haettu 20.7.2026 klo 14.00