Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 §:n, vammais-etuuksista annetun lain 9 §:n sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 35 ja 70 §:n muuttamisesta
(mietintöön sisältyy neljä §-vastalausetta)
Käsittelyvaihe · eduskunnan käsittelytiedot
Puheenvuorot · kuka sanoi mitä
Kaikki asiakohtaan liittyvät puheenvuorot kokonaisina, lyhentämättöminä.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä korotetaan muun muassa takuueläkettä, ja täytyy sanoa, että vaikka tämä suunta on hyvä, että takuueläkkeeseen tulee pieni korotus, niin perussuomalaisten mielestä se on kuitenkin riittämätön ja omassa esityksessämme esitimme siihen enemmän resurssia. Meidän mielestämme eläkeläiset, niin takuueläkeläiset kuin myös nämä pieneläkeläiset, jotka ovat sillä hyvin pienellä työeläkkeellä ja sinnittelevät, ansaitsevat kaiken sen huomion, minkä yhteiskunta pystyy heille antamaan ja tarjoamaan. Siinä mielessä ei takuueläkeläisten eikä ylipäänsäkään eläkeläisten asia ole vielä valmis tälläkään hallituksen esityksellä.
Perussuomalaisten mielestä korotus olisi voinut olla vieläkin korkeampi, ja meillä oli esityksessä myös korotuksia vammaisetuuteen ja ammatilliseen koulutukseen.
Päätös · miten asiakohta ratkesi