Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä 138/24 ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen ja Ukrainan välisen sopimuksen maiden diplomaattisten tai konsuliedustustojen tai kansainvälisissä järjestöissä toimivien edustustojen työntekijöiden perheenjäsenten ansiotyöstä. Useissa maissa edustustojen henkilökunnan perheenjäsenten työskentely on periaatteessa mahdollista, mutta työllistymisen edellytyksenä on diplomaattistatuksesta ja immuniteetista luopuminen, ellei työnteon ehdoista tehdä erillistä, niin kutsuttua perhe- ja puolisosopimusta hallitusten välillä.
Suomella on voimassa perhe- ja puolisosopimus 15 valtion kanssa. Sopimukset on tehty vastavuoroisuuden perusteella yleisen luvan antamiseksi edustuston henkilöstön perheenjäsenille, jotta he voisivat tehdä ansiotyötä vastaanottajavaltiossa.
Ukrainan kanssa tehdyn perhe- ja puolisosopimuksen tavoitteena on mahdollistaa diplomaattisen edustuston, konsuliedustuston sekä kansainvälisessä järjestössä toimivan edustuston henkilöstön perheenjäsenten työnteko Ukrainassa ilman, että heidän... Edistetään ulkoministeriön virkamiesten kannustimia siirtyä ulkomaanedustukseen ja parannetaan edustuston turvallisuutta.
Ulkomaanedustustossa työskentelevien puolisoiden työllistyminen on haaste, johon ulkoministeriö pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan. Puolison työskentelymahdollisuus ulkomaankierroksen aikana koetaan merkittäväksi kannustimeksi, joka vaikuttaa virkamiehen edellytyksiin siirtyä ulkomaanedustukseen. Hallituksen esitys edistää puolisoiden työskentelymahdollisuutta Ukrainassa.
Useissa maissa edustustojen henkilökunnan puolisoiden työskentely on periaatteessa mahdollista, mutta työllistymisen edellytyksenä on diplomaattistatuksesta mukaan lukien rikosoikeudellisesta immuniteetista luopuminen, ellei sopimusta tehdä. Sopimuksilla on merkitystä näin ollen toisaalta yksittäisen henkilön oikeussuojan kannalta, mutta myös edustustojen toimintaedellytysten kannalta, koska diplomaattistatuksestaan luopuneeseen edustuston henkilöstön perheenjäseneen voitaisiin teoriassa kohdistaa vastaanottajavaltion taholta vaikutusyrityksiä. Näin ollen perhe- ja puolisosopimus on myös merkittävä Suomen edustuston toiminnan ja turvallisuuden kannalta. Ulkoasiainhallinnon toiminta nojaa kattavaan edustustoverkkoon. Suomen edustustot eri puolilla maailmaa palvelevat laajasti suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa.
Arvoisa puhemies! Vastaavasti Suomi takaa perhe- ja puolisosopimuksessa työnteon edellytykset Ukrainan diplomaattien perheenjäsenille Suomessa. Työntekoon sovelletaan Suomen kansallista lainsäädäntöä. Työtä tekevillä perheenjäsenillä on oikeus työntekijän oleskelulupaan ilman saatavuusharkintaa, ja he ovat Suomen vero- ja sosiaaliturvajärjestelmien alaisia. Suomen ja Ukrainan välinen perhe- ja puolisosopimus on myönteinen kehitys kaikille osapuolille.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Mennään puhujalistaan. Edustaja Gebhard.