Arvoisa puhemies, värderade talman! Esittelen lakialoitteeni laiksi terveydenhuoltolain 2 luvun muuttamisesta seniorineuvolapalveluilla.
Seniorineuvonta kuuluu tärkeisiin ennaltaehkäiseviin palveluihin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kunnilla ja tulevaisuudessa hyvinvointialueilla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tarjota seniorineuvolapalveluita, vaikka se nykylain mukaan on mahdollista. Jokainen kunta voi itse päättää, tarjoaako kyseistä palvelua asukkaille vai ei. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella pyritään luomaan koko maahan yhdenvertainen terveydenhuolto sekä panostamaan enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin. Siksi lakiin ehdotetaan velvoitetta tarjota seniorineuvolapalveluita kaikille ikäihmisille.
Seuraavassa perusteluita:
Väestön ikääntymistä ja ikärakenteen muutosta pidetään usein haasteena suomalaiselle yhteiskunnalle. Eliniän piteneminen on yksi ihmiskunnan suurista saavutuksista, ja siitä on syytä iloita. Elinikä kasvaa hyvän koulutustason, säänneltyjen työolojen, riittävän vapaa-ajan, terveellisempien elintapojen, hyvän terveydenhuollon ja toimivan sosiaaliturvan ansiosta. Yhä useammilla iäkkäillä ihmisillä on elämää edessään 20 tai jopa 30 vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen.
Suurin osa iäkkäistä ihmisistä haluaa asua omassa kodissaan loppuelämänsä, jos arki sujuu ja on merkityksellistä ja jos toimintakyky säilyy. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että tuemme varhaisessa vaiheessa ja kaikin tavoin iäkkäiden hyvinvointia ja heidän edellytyksiään asua kotona. Se on inhimillistä ja se säästää yhteiskunnan kustannuksia.
Vaikka iäkäs ihminen ei kärsi mistään perussairaudesta, fyysinen suorituskyky heikkenee ajan myötä. Ikäihmisten yleisiä terveyshaasteita ovat tapaturmat, unettomuus ja erilaiset mielenterveysongelmat. Pohjimmiltaan terve ihminen voi kärsiä tiedostamattomista terveyshuolista, kuten diabeteksesta, korkeasta verenpaineesta tai taustalla olevasta infektiosta. Nämä voivat aiheuttaa vakavia terveysriskejä ja vaatia laajan sairaanhoidon tarpeen, jos niitä ei havaita ajoissa. Näennäisesti virkeä ja aktiivinen iäkäs ihminen voi tosiasiassa kärsiä kotonaan yksinäisyydestä, masennuksesta ja turvattomuudesta. Näitä vanhusten terveyteen ja arjen selviytymiseen kohdistuvia uhkia voitaisiin helposti ennaltaehkäistä terveystarkastuksilla, keskusteluilla asiantuntijoiden kanssa ja riittävän ja oikean tiedon avulla.
Hallitusohjelman mukaan oikein kohdistetuilla palveluilla halutaan vahvistaa eri-ikäisten ihmisten kykyä huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Tavoitteena on, että terveiden elinvuosien määrä lisääntyy ja toimintakyky paranee sekä se, että palvelut toimivat oikea-aikaisesti ja tehokkaasti. Haluamme kehittää elämäntapaohjausta, tiedottamista ja palveluneuvontaa sekä toteuttaa kohdennettuja tarkastuksia ikäihmisten hyvinvoinnista ja tuen tarpeesta. Huomioon otetaan erityisesti eläkkeelle jäävät.
Ärade talman! För tillfället har kommunerna inte en skyldighet att erbjuda en i lagmotionen avsedd rådgivningsservice. Flera kommuner i Finland har ändå självmant gått in för att införa seniorrådgivning för sina äldre invånare. Rådgivningen har ofta verkställts genom att man kallat in en hel årskull till hälsokontroll och diskussioner kring stödbehov och boende. En av dessa är Brahestads ekonomiska region, som i över 15 år med framgång har idkat vuxenrådgivning som ett medel att stödja den äldre befolkningen och samtidigt förebygga behovet av dyra vårdformer. Under rådgivningsbesöken har man gått igenom kundens fysiska, psykiska och sociala situation och gett fortsatta anvisningar utgående från behovet.
Vuxenrådgivningen har varit populär och cirka nio av tio av dem som kallats till besöket har deltagit. En kontroll av livssituationen i övergångsskedet mellan arbetslivet och pensioneringen har varit lyckad. Erfarenheten har visat att vuxenrådgivningen ur ett nationalekonomiskt perspektiv är meningsfull och kostnadseffektiv verksamhet.
Arvoisa puhemies! Suomessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että vanhustenhoitoa on kehitettävä ja parannettava. Samalla sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksella halutaan tasa-arvoistaa hoitoa koko maassa asukkaiden asuinpaikasta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta. Uusilla hyvinvointialueilla on suuria haasteita selviytyä niille määrätyistä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen moninaisista tehtävistä samalla, kun toiminnan rahoitus on niukkaa. Siksi on tärkeää panostaa ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, jotka säästävät pitkällä aikavälillä kalliita terveys- ja sosiaalikuluja. Kun saamme varhaisessa vaiheessa tiedon hyvinvointialueen iäkkään väestön hyvinvoinnista ja heidän tuen tarpeestaan nyt ja myöhemmin, voimme tehdä pitkän tähtäimen suunnittelua. Kun ylläpidämme vanhusten toimintakykyä ja kognitiivisia taitoja, voimme lykätä laajemman hoivan tarvetta. Kaikilla ikääntyneillä kansalaisilla on oikeus samoihin mahdollisuuksiin saada hyvää palvelua ja oikeaa hoitoa.
Arvoisa puhemies! Tämän takia ehdotan yhdessä 40 edustajan kanssa, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: laki terveydenhuoltolain 2 luvun muuttamisesta, eli terveydenhuoltolakiin 1326/2010 lisätään uusi 15 a § seuraavasti:
”Seniorineuvolapalvelut:
Hyvinvointialueen on järjestettävä neuvolapalveluita niille hyvinvointialueen asukkaille, jotka ovat jääneet vanhuuseläkkeelle eivätkä enää kuulu työterveyshuollon piiriin. Neuvolapalveluita on järjestettävä viimeistään, kun henkilö täyttää 70 vuotta.
Oikeus neuvolapalveluihin alkaa sinä kalenterivuonna, jona edellytykset palvelun saamiselle täyttyvät.
Neuvolapalveluihin kuuluvat:
1) neuvonta, terveystarkastus, palvelun tarpeen selvitys, ohjaus tutkimuksiin ja/tai hoitoon ja sen jälkeen seurantakäynnit yksilöllisten tarpeiden mukaan;
2) ikäihmisen fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja terveyden edistäminen sekä terveellisten elämäntapojen tukeminen;
3) ikäihmisen turvallisen kotiympäristön edistäminen.”
Tämä laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1. päivä maaliskuuta 2023. Toivon, että laki-aloite käsitellään nopealla aikataululla ja mahdollisuuksien mukaan liitetään hallituksen esitykseen 231/2021, joka on esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi. — Kiitos.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Mattila.