Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen ytimessä on ympäristönsuojelun vahvistaminen. Kyse on välttämättömästä osasta niitä toimia, joilla Suomi kantaa vastuuta ilmastosta, ilmakehästä ja tulevien sukupolvien turvallisesta elinympäristöstä. Se ei ole työtä, jonka voisimme jättää tulevien sukupolvien itsensä ratkaistavaksi. Ympäristömme vaatii meiltä huomiota jo tänään, jotta voimme tehdä Suomesta turvallisen kotimaan myös lapsille ja lastemme lapsille.
Arvoisa puhemies! Uudet EU-asetukset tietyistä kasvihuonekaasuista, otsonikerrosta heikentävistä aineista ja teollisuuden päästötiedoista velvoittavat meitä jäsenmaita huolehtimaan, että sääntöjä myös noudatetaan. Tällä esityksellä varmistamme, että Suomen seuraamusjärjestelmä on selkeä, oikeasuhtainen ja vaikuttava. Se tarkoittaa, että lakien noudattamatta jättämisestä voidaan asettaa rangaistus, kuten oikeusvaltiossa kuuluukin. Kun rangaistavuus ja velvoitteet määritellään aiempaa täsmällisemmin, myös yritysten oikeusvarmuus paranee ja sääntelyä on helpompi noudattaa. Samalla se tarkoittaa, että kallista ympäristöämme vaarantaviin tekoihin voidaan puuttua ajoissa ja tehokkaasti. Tällä EU-sääntelyllä pyritään hillitsemään ilmaston lämpenemistä. Samalla esitys ei kuitenkaan tuo maamme yrityksille merkittäviä uusia velvoitteita, sillä muutokset johtuvat pääosin EU-lainsäädännön täytäntöönpanosta ja selkeyttävät jo olemassa olevia sääntöjä. Teollisuuden päästötietojen raportoinnin täsmentäminen lisää läpinäkyvyyttä, parantaa viranomaisten valmiuksia ja ennen kaikkea vahvistaa kansalaisten luottamusta ympäristötoimien riittävyyteen.
Arvoisa puhemies! Nämä ovat toimia, joilla suojellaan sekä luontoa että ihmisten terveyttä. Ne ovat osa sitä velvollisuutta, jonka perustuslaki asettaa meille aivan kaikille. On meidän tehtävämme huolehtia ympäristöstä ja sen säilyttämisestä tuleville sukupolville. Tämä esitys vie Suomea siihen suuntaan. Se vahvistaa yhdenvertaisia pelisääntöjä ja parantaa ympäristön tilaa. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Autto, olkaa hyvä.