Arvoisa puhemies! Nyt todella käsittelyssä on hallituksen esitys arvonimien veroista, ja ajattelin, että on syytä pöytäkirjaan muutama huomio itseltäni jättää tähän kokonaisuuteen. Pontimena tähän puheenvuoroon toimi oikeastaan se, että olen monesti arvostellut tätä hallitusta siitä, että nämä talouden tasapainotustoimet kaatuvat kaikkinensa yhteiskunnan heikompiosaisten syliin ja vastaavasti sitten esimerkiksi verotuksen muutoksista hyötyvät kaikista eniten yhteiskunnan kaikista rikkaimmat, ja olen monesti kysynyt, eikö tämä hallitus löydä yhtäkään sellaista talouden tasapainotustoimea, joka osallistaisi esimerkiksi vuorineuvokset nyt näihin taloustalkoisiin, joilla pyrimme isänmaatamme taloudellisesti pelastamaan.
Arvoisa puhemies! Täytyy todeta, että nyt on löytynyt yksi esitys, jolla myös nykyinen Petteri Orpon oikeistohallitus osallistaa myös vuorineuvokset näihin taloustalkoisiin, kun nyt reippaalla kädellä tämä oikeistohallitus todella korottaa vuorineuvoksen arvonimestä maksettavaa veroa nykyisestä 48 400:sta aina 65 000 euroon. [Eduskunnasta: Suomi kuntoon!] Tältä osin, arvoisa puhemies, minun on todettava, että joudun korjaamaan aikaisempia lausuntojani siitä, että tämä hallitus ihan kokonaisuudessaan vain yhteiskunnan rikkaimmat päästää näistä talouden tasapainotustalkoista ja on enemmänkin keskittynyt lihottamaan vuorineuvosten lompakkoja erilaisilla veronalennuksilla, jotka kohdistuvat todella yhteiskunnan kaikista rikkaimmille. Onneksi nyt edes yksi esitys löytyi, jolla tämä hallitus pyrkii vuorineuvokset tuomaan mukaan näihin taloustalkoisiin, ottaen huomioon kuitenkin sen, että harvoin arvonimen saaja varmaankaan itse tätä arvonimestä koituvaa veroa suorittaa. Mutta on kuitenkin minusta hienoa, että edes yhdessä asiassa hallitus on liikahtanut hieman oikeudenmukaisempaan suuntaan, että myös tältä osin nyt sitten, kun arvonimiveroja korotetaan, myös he, jotka mahdollisesti arvonimen haluavat, ovat valmistautuneet siihen, että joko itseltä tai taustayhteisöjen voimin näistä jatkossa suurempi vero peritään.
Taustallahan, arvoisa puhemies, tässä uudistuksessa ei varmaankaan niinkään ole hallituksella ajatus, että tätä talouden tasapainotusta tulisi tehdä oikeudenmukaisemmin, vaan enemmänkin kysymys on siitä, että näitä arvonimistä perittäviä veroja tarkistetaan kustannusnousua vastaavasti. Nehän ovat pitkään jääneet jälkeen ja oikeastaan ovat enemmänkin 2000-luvun alun tasolla, ja nyt kun niitä kertaalleen sitten tarkistetaan ylöspäin, niin nämä prosentuaaliset nousuthan ovat kohtuullisen suuria, keskimäärin taitaa olla jopa 35:tä prosenttia. Tältä osin sitten myös valtion kassa tulevaisuudessa hieman enemmän täyttyy, mikäli arvonimiä sillä tavalla haetaan kuin tähänkin asti, ja taitaa olla, että muutamia satojatuhansia tästä sitten valtio myös enemmän vuositasolla nettoaa.
Arvoisa puhemies! Haluan, että pöytäkirjoihin nyt merkitään, että kun olen väittänyt, että tämä hallitus ei millään muotoa osallista vuorineuvoksia näihin talouden tasapainotustalkoisiin, niin perun siltä osin puheeni. Nyt on löytynyt yksi esimerkki, missä hallitus myös vuorineuvokset kutsuu näihin talkoisiin mukaan — vaikkakin tämä koskee vain ja ainoastaan heitä, jotka haluavat nyt tässä tilanteessa uudelleen tämän arvonimen. He, jotka sen ovat jo aikaisemmin lunastaneet, edelleen säilyvät ilman iskuja tämän hallituksen osalta. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Lyly.