Arvoisa puhemies! Käsillä olevan hallituksen esityksen tavoitteena on kehittää ympäristöllisiä lupamenettelyjä koskevaa sääntelyä ja siten edistää yhden luukun mallin toteuttamiseen liittyviä hallitusohjelman kirjauksia. Esitys toteuttaa hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita vahvistaa investointiluvituksen sujuvuutta ja ennakoitavuutta Suomen kilpailuetuna vihreään siirtymään perustuvan talouskasvun edistämiseksi. Hallitusohjelmassa todetaan, että säädetään laki lupamenettelyistä yhdistämällä laki eräiden ympäristöllisten lupamenettelyiden yhteensovittamisesta ja muita yhden luukun mallia edistäviä lakeja.
Hallituksen esitys kytkeytyy tiiviisti valtion aluehallinnon uudistukseen, jota koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle maaliskuussa 2025. Tämän uudistuksen myötä perustettava uusi valtion Lupa- ja valvontavirasto käsittelisi valtion toimivaltaan liittyvät ympäristöön vaikuttavat luvat ja muut menettelyt sekä valvoisi niitä 1.1.2026 alkaen. Muutos nykytilaan on merkittävä, sillä nykyisten ympäristöasioissa toimivien neljän aluehallintoviraston ja 13 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta lakkaisi.
Arvoisa puhemies! Lupa- ja valvontaviraston perustaminen ja nyt ehdotettava lupamenettelyn sujuvoittaminen muodostavat vaikuttavuudeltaan huomattavan kokonaisuuden, joka mahdollistaa aiempaa yhdenmukaisemman, tehokkaamman ja ennakoitavamman lupamenettelyn. Ympäristötavoitteista ei kuitenkaan tingitä. Lupien edellytyksiä ei muuteta, ja kansalaisten osallistumismahdollisuudet turvataan.
Hallituksen esitys sisältää useita uudistuksia lupamenettelyiden sujuvoittamiseksi, jotka yhdessä edistävät merkittävällä tavalla ympäristöasioiden käsittelyä. Asiointi ja lupien haku tapahtuisi käyttäjälähtöisesti ja digitaalisesti yhden prosessin kautta. Lupamenettely johtaisi myös nykyistä useammin yhteen lupapäätökseen ja valitusmahdollisuuteen.
Hallituksen esityksellä edistetään valtakunnallisesti yhtenäisiä toimintatapoja, vahvistetaan päätöksenteon asiantuntemusta, yhdenmukaistetaan menettelyitä ja lisätään päätösten ennakoitavuutta erityisesti lupamenettelyissä. Luvan hakijalla olisi mahdollisuus etukäteen keskustella lupamenettelyihin liittyvistä selvitystarpeista ja reunaehdoista sujuvan menettelyn turvaamiseksi. Lupa- ja valvontaviraston myötä eri viranomaisten välisen koordinaation tarve vähenee, mikä heijastuu esimerkiksi viranomaisten välisten lausuntomenettelyjen ja muutoksenhakutilanteiden vähentymisenä.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan uutta lakia eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa. Lakiin sisältyisi lupa-asioiden käsittelyn sujuvuutta edistäviä säännöksiä, kuten viranomaisten antamaa ennakko-ohjausta, asiantuntemusta ja käsittelyaikojen arviointia. Tavoitteena on painottaa hankkeiden alkuvaiheen merkitystä lupamenettelyiden sujuvoittamisen kannalta. Kun viranomaisella ja hanketoimijalla on oikea tilannekuva, voidaan lupamenettelyt ohjata mahdollisimman aikaisessa vaiheessa oikeaan suuntaan.
Esityksellä laajennettaisiin myös eräiden ympäristöön liittyvien lupa-asioiden yhteiskäsittelyä, millä vahvistetaan lähtökohtaa yhdestä viranomaisesta, yhdestä päätöksestä ja yhdestä muutoksenhausta.
Uuteen lakiin sisältyisivät myös säännökset eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta. Esityksellä jatkettaisiin ja myös laajennettaisiin toimivaksi osoittautunutta vihreän siirtymän hankkeiden etusijamenettelyä lupa- ja muutoksenhakumenettelyissä. Etusijan piiriin lisättäisiin ydinvoimalaitokset sekä datakeskukset. Esityksellä myös yhdenmukaistettaisiin EU:n kriittisten raaka-aineiden asetuksesta, nettonollateollisuuden asetuksesta ja uusiutuvaa energiaa koskevasta RED III ‑direktiivistä aiheutuvia velvoitteita, kuten lupamenettelyiden määräaikojen seuraamista, kiireellistä käsittelyä ja menettelyitä koordinoivan yhteyspisteviranomaisen nimeämistä. Yhteyspisteviranomaiseksi nimettäisiin Lupa- ja valvontavirasto.
Myös muuhun lainsäädäntöön esitetään menettelyiden sujuvuutta edistäviä muutoksia. Luonnonsuojelulaissa tarkoitettujen Natura-alueiden osalta Lupa- ja valvontavirastolla ei olisi enää tarvetta pyytää Natura-arvioinnista nykyisen kaltaista lausuntoa, mikäli se olisi itse samalla toimivaltainen lupaviranomainen. Muille viranomaisille annettavien lausuntojen osalta määräaikaa lyhennettäisiin kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen käsittelyn nopeuttamiseksi.
Esityksellä tiivistettäisiin myös ympäristövaikutusten arvioinnin ja lupamenettelyiden välistä suhdetta. Yva-menettely pyrittäisiin entistä vahvemmin integroimaan lupamenettelyyn ja kohdistamaan arviointia erityisesti merkittäviin ympäristövaikutuksiin. Esityksellä toteutettaisiin myös hallitusohjelman kirjaus tuulivoimahankkeiden yva-rajan laskemisesta.
Arvoisa puhemies! Kahden keskeisen ympäristöviranomaisen tehtävien yhdistäminen Lupa- ja valvontavirastoon mahdollistaisi esimerkiksi laajemman asiantuntemuksen hyödyntämisen alueesta riippumatta, osaamisen erikoistumisen, lupa- ja valvontamenettelyiden tiiviimmän yhteyden ja päällekkäisten prosessien vähentämisen. On kuitenkin niin, että vihreän siirtymän etusijamenettelyn jatkamiseen sekä EU-sääntelyyn perustuvien velvoitteiden toimeenpanoon liittyviin viranomaistehtäviin arvioidaan kohdistuvan erityisiä resurssitarpeita. Lupa- ja valvontaviraston resurssitarpeista on tarkoitus huolehtia nostamalla maksullisen ympäristö- ja vesitalousluvituksen kustannusvastaavuutta sekä tarvittavalla lisärahoituksella. Lupa- ja valvontaviraston aloittaessa toimintansa on luvituksen toimintakyvyn, yhteyspisteviranomaisen toiminnan ja etusijamenettelyn sujuvan jatkon varmistamiseksi arvioitu tarvittavan määräaikaista lisämäärärahaa erityisesti vuosille 2026 ja 2027, mikäli lupamaksuja ja kustannusvastaavuutta ei pystytä nostamaan riittävästi resurssien turvaamiseksi. Lisämäärärahan tarpeeksi on hallituksen esityksessä arvioitu 4,1 miljoonaa euroa vuodelle 26 ja 5,1 miljoonaa euroa vuodelle 27. Hallitus on sopinut varmistavansa Lupa- ja valvontaviraston riittävät resurssit ja lisärahoituksen syksyn talousarvion yhteydessä ottaen huomioon kustannusvastaavuuden nostamisen tilanteen ja sen arvioidut vaikutukset.
Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2026 alussa yhdessä valtion aluehallinnon uudistusta koskevan lainsäädännön kanssa. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Sitten puhujalistaan. — Edustaja Hänninen.