Arvoisa herra puhemies! Ilmastonmuutos lisää epätavanomaisia sääolosuhteita ja vaikuttaa monin tavoin veden kiertoon, yhteiskuntaan, ympäristöön ja luontoon. Ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävien toimien lisäksi ilmastoriskien hallintaa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista on tarpeen vahvistaa nykyisestä. Toimenpiteitä tarvitaan infrastruktuurissa ja eri sektoreilla, niin maa- ja metsätaloudessa ja muissa elinkeinoissa ja teollisuuden eri aloilla kuin lukuisissa kansalaisten arkeen vaikuttavissa palveluissa. Kuluva talvikin osoittaa, että tämä on välttämätöntä, vaikka kaikki ilmastonmuutoksen hillintäratkaisut saataisiinkin käyttöön. Muutoksen ennakoidaan tuovan perinteisten kevättulvien sijaan yhä enemmän myös tavanomaisesta poikkeavia vesioloja, talvitulvia, rankkasateita, erityisiä jääilmiöitä, kuten hyyde- ja jääpatotulvia, sekä kuivuusjaksoja. Näitä olemme aivan viime vuosinakin kokeneet. EU:ssa vuosittaisten tulvavahinkojen arvioidaan kasvavan nykyisestä noin 10 miljardista eurosta 50 miljardiin euroon vuoteen 2050 mennessä. Suomessa erilaiset tulvavahingot ovat nykyisin keskimäärin alle 5 miljoonan euron luokkaa vuodessa. Tulvariskin ennustetaan kaksin- tai kolminkertaistuvan sekä ilmastonmuutoksen että yhteiskunnan haavoittuvuuden kasvun seurauksena.
Tulvariskien hallinta on keskeisessä asemassa näihin muutoksiin varautumisessa. EU:n tulvadirektiiviin ja sen toimeenpanoon kansallisen tulvariskilainsäädäntömme on luotava edellytyksiä, ja se on luonut, ja on luotava edellytyksiä tulvariskien tehokkaalle hallinnalle, ja se on sitä tehnyt jo vuosikymmenien ajan. Tulvariskien hallintasuunnitelmia päivitetään kuuden vuoden välein. Sinne sisällytettyjä toimenpiteitä toteutetaan laajasti useilla hallinnonaloilla, ulottuen vesistöjenkäytön ohjauksesta alueidenkäytön ja rakentamisen ohjaukseen sekä pelastustoimeen.
Nyt ehdotetut muutokset tulvariskilakiin ja ‑asetukseen vahvistavat osaltaan tulvariskien hallintasuunnitelmien laadintaa ja toimeenpanoa vesistöalueilla. Ehdotuksen mukaisesti ely-keskusten tehtäviä täsmennetään tavanomaisesta poikkeavien vesiolojen vaikutusten arvioinnissa ja vahvistetaan näin vesivarojen kokonaishallintaa tulvariskien hallintaan liittyvissä tehtävissä. Ehdotuksella parannetaan myös tulvariskien hallinnan suunnittelussa tarpeellista tiedonhallintaa. Ehdotuksella laajennetaan vesistöalueilla toimivien tulvatyöryhmien tehtäviä toimenpiteiden suunnittelussa, niiden toimeenpanon seurantaa sekä suunnitelmien tavoitteiden seurantaa. Tällä on tarkoitus vahvistaa suunnitelmien käytännön toimeenpanoa sekä tulevien suunnitelmien laatimista ja näin tukea työn jatkuvuutta suunnittelukausien yli. Seurannassa koottava tieto tukee myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen laajempaa seurantaa ja edistää siis osaltaan yhteiskuntamme varautumista erilaisiin poikkeamiin ja sääolosuhteiden kärjistymiseen, mitä me olemme nähneet. — Kiitoksia.