Arvoisa herra puhemies! ”Tässä lakialoitteessa ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 8 §:n ja terveydenhuoltolain 57 §:n muuttamista. Aloitteessa ehdotetaan säädettäväksi hoitotyön johtajan asemasta lakiin. Tämä tarkoittaa, että jatkossa lain mukaan hyvinvointialueen tulisi nimetä lääketieteen ja sosiaalityön vastuuviranhaltijoiden lisäksi myös hoitotyön vastuuviranhaltija. Lakialoitteella pyritään vahvistamaan hoitotyön ja hoitotyön johtamisen asemaa Suomessa.”
”Hoitotyön johtamisen asemaa ei ole kirjattu lakiin tasavertaisena sosiaalihuollon ja lääketieteen johtajan kanssa. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden uudistuksen jälkeen 21 hyvinvointialueelle ja Helsinkiin on siirtynyt erilaisia johtamisrakenteita ja -malleja. Hoitotyön johtamisen merkitystä palveluiden vaikuttavuudelle, laadulle ja kustannussäästöille ei kaikilla alueilla ymmärretä, ja siten hoitotyön johtamisen asemaa on heikennetty tai yritetty heikentää useilla alueilla. Hyvinvointialueet ovat hakeneet säästöjä johtamisesta, ja säästöt ovat perusteettomasti kohdentuneet hoitotyön johtamiseen.”
”Soteuudistuksen yhtenä tavoitteena on palveluiden yhteensovittaminen, joka edellyttää monialaista johtamista. Hoitotyön ammatillinen johtaminen, työn ja toimintamallien kehittäminen ja valtakunnallisiin verkostoihin osallistuminen edellyttävät hoitotyön johtamista riittävillä valtuuksilla.”
”Hoitotyön henkilöstö edustaa suurinta ammattiryhmää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Hoitotyön johtajat tuntevat hoitotyön substanssin, ovat saaneet koulutuksen johtamiseen ja haluavat kehittää alaa. On vaikuttavuudenkin kannalta tärkeää, että Suomessa tunnistetaan ja tunnustetaan tämä resurssi. Tutkimusten mukaan panostamalla hoitotyön johtamiseen tuetaan työntekijöiden hyvinvointia ja jaksamista, turvataan henkilökunnan ammatillisen osaamisen kehittäminen systemaattisesti, parannetaan palveluiden laatua, lisätään hoitotyön veto- ja pitovoimaa ja varmistetaan, että niukat resurssit hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Palveluiden integraation toteutumisen kannalta on oleellisen tärkeää, että hoitotyötä kehitetään hoitotieteelliseen tutkimukseen perustuen ja että näyttöön perustuvaa työtä tuetaan kaikkien ammattiryhmien toimintakentässä palveluiden laadun ja vaikuttavuuden varmistamiseksi.”
”Hoitotyön johtaminen vaatii siis oman tieteenalan koulutuksen saaneen ja substanssinsa tuntevan johtotehtävänsä lääketieteen ja sosiaalityön johtamisen rinnalle.”
Luen vielä lakiehdotuksen yksityiskohtaiset perustelut, ja sen jälkeen pääsemme aloittamaan varsinaisen keskustelun salissa olevien kanssa.
”Lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 8 §:n muuttamisesta ehdotetaan lisättäväksi 3 momenttiin säännös siitä, että hyvinvointialueen tulee nimetä lääketieteen, hoitotyön ja sosiaalityön vastuuviranhaltijat. Ehdotetun säännöksen tarkoituksena on varmistaa johtamisen monialainen asiantuntemus ja ammatillinen johtaminen hyvinvointialueilla. Vastuuviranhaltija johtaa tehtäväalueensa työn organisointia ja kehittämistä sekä sen yhteensovittamista toisten vastuuviranhaltijoiden tehtäväalueen kanssa. Sama henkilö ei voi olla useamman vastuualueen vastuuviranhaltija.”
”Sitten terveydenhuoltolain 57 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, että terveydenhuollon toimintayksikössä on oltava vastaavan lääkärin lisäksi vastaava hoitotyön johtaja, joka johtaa ja valvoo hoitotyön ammatillisen laadun ja vaikuttavuuden kehittämistä. Sama henkilö ei voi yksikössä olla sekä vastaava lääkäri että hoitotyön johtaja.”
”Hoitotyön johtajan johtamis- ja valvontavastuu kohdistuisi hoitotyön järjestämiseen sekä organisointiin ja kehittämiseen. Hoitotyön johtajan tulee valvoa, että hoitotyön järjestäminen perustuu näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin sekä tukee terveydenhuollon toiminnan laadukasta, turvallista ja asianmukaista toteuttamista. Ehdotetulla muutoksella ei muuteta vastaavan lääkärin tehtävää johtaa terveyden- ja sairaanhoitoa. Hoitotyön johtaja toimii vastaavan lääkärin rinnalla vastaten hoitotyön ammatillisesta johtamisesta, organisoinnista sekä näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin perustuvasta kehittämisestä ja tutkimuksesta.”
Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyisi lakialoitteen ehdotukset. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Hänninen.