Arvoisa puhemies! Suomen on oltava maa, jossa yrittäminen on kannattavaa, houkuttelevaa ja siten työn tarjoaminen muille myös mahdollista. Tällä esityksellä kevennämme henkilöperusteisen irtisanomisen sääntelyä, jotta työnantajilla olisi rohkeus palkata uusia työntekijöitä myös epävarmassa taloustilanteessa. Meidän tahtotilamme on tukea näitä rohkeita yrittäjiä, jotka omalla työllään mahdollistavat turvallisen arjen myös muille työllistymisen kautta. Työllistämisen kynnys on Suomessa ollut liian korkealla. Silloin ei uusia työpaikkoja synny, mikäli henkilöiden palkkaaminen yritykseen on liian suuri riski yrittäjälle.
Arvoisa puhemies! Tämä uudistus, jossa irtisanomisen perusteeksi riittäisi jatkossa asiallinen syy, ei tarkoita työntekijän turvan heikentämistä kohtuuttomalla tavalla, vaan kyse on todellisuudessa yhteisten pelisääntöjen selkeyttämisestä. Jatkossakaan irtisanomiseen eivät saa vaikuttaa syrjivät syyt. Esityksessä kuvattu asiallinen syy irtisanomiselle voi olla selkeä työntekijän velvoitteiden rikkominen, kuten töiden laiminlyönti, epäasiallinen käytös tai se, ettei työntekijä enää selviydy työtehtävistään. [Timo Suhonen: Kuinka näin?] Hyvät ystävät, ero nykyiseen on siis se, että jatkossa ei tarvitse enää arvioida sitä, kuinka painavalla tavalla työntekijän toiminta on ristiriidassa. [Niina Malm: Aivan!] Kuitenkin irtisanomisen edellytyksiä arvioitaisiin edelleen kokonaisuuden näkökulmasta ottamalla huomioon menettelyn vakavuus, työnantajan ja työntekijän olosuhteet sekä se, onko työntekijälle annettu mahdollisuus korjata toimintaansa. Näin asian kuuluu olla, ja tässä esityksessä lopulta niin työnantaja kuin työntekijäkin voittavat, kun pelisäännöt ovat selkeämmät.
Arvoisa puhemies! Työelämä‑ ja tasa-arvovaliokunta on antanut esityksestä mietintönsä. Vaikka valiokunnassa ei tehty esitykseen muutoksia, se antoi meille tärkeitä huomioita tulevaisuuteen. Meidän tulee seurata lainsäädäntömuutosten vaikutuksia kokonaisuutena ja erityisesti raskaus‑ ja perhevapaasyrjinnän kehitystä, työntekijöiden asemaa ja työllisyyttä pk-yrityksissä. Arvioidaan myös, toteutuuko muutoksen tavoite irtisanomisen kynnyksen madaltumisesta. Nämä ovat tärkeitä huomioita reilun työelämän näkökulmasta.
Arvoisa puhemies! Työ on parasta turvaa niin yhteiskunnallemme kuin jokaiselle työikäiselle ja työkykyiselle. Työllisyys on Suomen talouden kivijalka, ja työ on se, mikä turvaa arkemme. On oikein, että teemme kaikkemme mahdollistaaksemme työn mahdollisimman monelle. Tämä on vastuullinen ja harkittu uudistus, joka tuo kaivattua joustavuutta työmarkkinoille ja helpottaa yritysten arkea. Se tukee kasvua, vahvistaa tuottavuutta ja luo tilaa uusille mahdollisuuksille. On varmaa, että yksikään yrittäjä ei sano hyvää työntekijäänsä irti huvikseen vaan pitää hänestä viimeiseen saakka kiinni. On suorastaan absurdia edes ajatella, että yrittäjä tuhoaa tahallaan omaa yrittämistään ja yritystään sanomalla työntekijän irti pärstän perusteella huvikseen.
Kasvu syntyy vain työllä, ja sitä Suomi juuri nyt tarvitsee. Toivotan kaikille turvallista ja rauhallista joulua ja rakkauden täyttämää uutta vuotta. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Lyly.