Arvoisa puhemies! Käsittelyyn siis tuodaan hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Siinä on useita eri asioita.
Yhtenä tärkeänä uudistuksena lumen kaataminen mereen kiellettäisiin kolmen vuoden siirtymäajalla. Mereen päätyy normaalilumisena talvena Helsingin edustalla useita tuhansia kiloja roskaa ja arviolta yli 50 miljoonaa mikromuovipartikkelia lumenkaadon seurauksena. Roskien joukossa on esimerkiksi runsaasti tupakantumppeja, jotka jauhautuvat meressä mikromuoveiksi. Tutkimusten perusteella Helsingissä keskimäärin talven aikana lumen mukana mereen päätyy noin 9 000—19 000 kilogrammaa roskaa. Tämä kielto tulisi siis voimaan kolmen vuoden siirtymäajalla eli 1.3.2028. Lausuntokierroksella hahmoteltiin mallia, jossa oli mukana kahden vuoden siirtymäaika mutta siihen liitetty eräänlainen poikkeusmahdollisuus. Lausuntokierroksella kuitenkin useat tahot totesivat, että poikkeukseen liittyi sen verran tulkinnanvaraisuutta, että todettiin paremmaksi ratkaisuksi kolmen vuoden siirtymäaika ilman erillistä poikkeusta sen jälkeen.
Toisena myöskin sinänsä vesiasioihin liittyvänä upottamis- ja hylkäämiskiellon sanamuotoa tarkennettaisiin ja samalla selkeytettäisiin sitä, että aineen laskeminen mereen meriympäristön tilan parantamiseksi ei ole kiellettyä — lähinnä teknistä selkeyttämistä.
Toinen erillinen kokonaisuus koskee biokaasulaitosten perustamisen sujuvoittamista ilmoitusvelvollisten eläinsuojien eli siis 50—299 lypsävää lehmää suojaavien eläinsuojien osalta. Niihin perustettavien biokaasulaitosten hyväksymisessä siirryttäisiin kunnan ilmoitusmenettelyyn, ja näin ollen tätä biokaasulaitoksen perustamista tämän kokoluokan eläinsuojien yhteyteen sujuvoitetaan ja helpotetaan. Se koskisi sellaisia biokaasulaitoksia, jotka käsittelevät kyseisessä eläinsuojassa syntynyttä lantaa, rehua, maitoa, eläintilojen pesuvettä. Ne voisivat käsitellä myös haitattomasta luonnonaineksesta koostuva jätettä, kuten nurmea tai järviruokoa. Näissä biokaasulaitoksissa saisi käsitellä enintään 20 000 tonnia jätettä. Ympäristöluvanvaraisen eläinsuojan yhteyteen perustettavat biokaasulaitokset ja eläinsuojasta erilliset biokaasulaitokset säilyisivät luvanvaraisina. Mikäli sitten taas ilmoituksenvaraiseen eläinsuojaan perustetaan biokaasulaitos, se edellyttää muutosta tähän eläinsuojeluilmoitukseen mutta ei erillistä ilmoitusta kunnalle, vaan muutosta tähän kunnalle jo tehtyyn ilmoitukseen.
Vielä erillisenä kokonaisuutena tässä hallituksen esityksessä toteutetaan tietyt teollisuuspäästödirektiivin muutokset etupainotteisesti, ja nämä muutokset koskevat vedyn tuotantoa ja jätteen kaasutusta ja pyrolyysiä. Näillä pyritään sujuvoittamaan erityisesti korkeintaan 50 tonnia vuorokaudessa vetyä elektrolyysillä tuottavien laitosten perustamista siten, että ne eivät enää tarvitsisi ympäristölupaa. Tähän liittyy hallinnollisesti myös muutos ympäristövahinkorahastosta annettuun lakiin, koska kyseisiltä laitoksilta ei enää perittäisi ympäristövahinkomaksua.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Kallio, olkaa hyvä.