Herra puhemies! Tässä lakimuutoksessa kaupallisen kalastuksen vakuutuslaista esitetään valtiontukeen oikeuttavien vakuutustapahtumien ja valtiontuen määrää alennettavaksi. Elikkä tämä on säästölaki, jolla tavoitellaan noin 400 000—500 000 euron vuosittaista menosäästöä sopeuttamalla tukijärjestelmä vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen mukaiseksi. Ehdotuksessa esitetään avomerialusten pyydysten rajaamista vakuutusten ulkopuolelle ja rannikkokalastuksessa nykyisen 90 prosentin tukitason lähtökohtaista alentamista.
Erityisen tärkeänä valiokunta piti muun muassa sitä, että hylkeiden rysäpyydyksille aiheuttamat vahingot ovat lakiehdotuksessa jatkossakin nykyisen kaltaisen ja nykyisen 90 prosentin vakuutustuen piirissä. On selvää, että nämä korvaukset eivät kata kaikkia saalisvahinkoja, joten erityistä huomiota tulee kiinnittää kestävän käytön mukaiseen tehokkaaseen hylje- ja merimetsokantojen vähentämiseen. Valiokunta pitää täysin välttämättömänä hylkeiden metsästyksen tehostamista ja metsästysaikojen muuttamista sekä myös kokonaan uusien keinojen kehittämistä tehostamaan kannanhoitoa.
Valiokunta toteaa myös, että lakiehdotus johtaa todennäköisesti tarpeeseen nostaa merkittävästi kalastajilta perittäviä vakuutusmaksuja ja kaupallisten kalastajien omavastuuta vahingoista. Valtiontuen väheneminen kalastusvakuutusjärjestelmässä vaikuttaa siten negatiivisesti kalastusyritysten kustannuksiin ja kannattavuuteen. Siksi pidetään erittäin tärkeänä, että kaupalliset yksityiset vakuuttajat kehittäisivät jatkossa vakuutustuotteitaan avomerikalastajille. Nykyisin ne muilta osin puuttuvat. On tietenkin sanottava, että avomerikalastuksessa vuoden alusta käyttöön otettava uusi siirrettävien toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden järjestelmä tuo uusia mahdollisuuksia erityisesti troolikalastajille parantaa kalastuksensa kannattavuutta.
Valiokunta pitää tarpeellisena, että vakuutustuen alentamisen vaikutuksia sekä avomerikalastukseen että rannikkokalastukseen seurataan ja pyritään löytämään keinoja kaupallisen kalastuksen kustannusten alentamiseen ja kannattavuuden parantamiseen. Valiokunta korostaa myös sitä, ettei valtiontalouden säästöjä enää jatkossa tule kohdentaa elinkeinokalatalouden erittäin vähäisiin tukiin.
Tämä mietintö ei ole yksimielinen, vaan siihen sisältyy myös hylkäävä esitys, joka täällä varmasti myöhemmin esitellään.