Arvoisa puhemies! Tässä on käsittelyssä hallituksen esitys laiksi eläinten kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta. Tämän esityksen mukaan lakiin lisättäisiin EU:n virallista valvontaa koskevan asetuksen täydentämisen edellyttämät säännökset, ja säännökset koskisivat valvonnan järjestämiseen ja valvontaan liittyviä viranomaisten tehtäviä. Tähän lakiin liittyy myös EU:n eläinkuljetuksia koskevan asetuksen tarkoittama koulutus ja sen seuranta, ja koulutusta voisivat antaa ja pätevyystodistuksen edellyttämiä kokeita järjestää ammatilliset oppilaitokset ja ammattikorkeakoulut. Uutena vaatimuksena kuljetustoimijalle tulisi velvoite reittisuunnitelman laatimiseen porojen ja turkiseläinten pitkissä kuljetuksissa, kun kuljetus suuntautuu Suomen ulkopuolelle. Myös aluehallintoviraston ja kunnaneläinlääkärin tehtäviä reittisuunnitelmien valvonnassa täsmennettäisiin. — Arvoisa puhemies, ministeri saapui. Jatkanko puhetta?
Eli kysymys on eläinten hyvinvoinnista, ja on hyvä asia, että meillä täällä eduskunnassa on tällainen lakiesitys. Tämä tuskin tulee sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, mutta haluan nostaa esille muutamia seikkoja, jotka itseäni askarruttavat:
Tällä hetkellä jos milloin eläimet ovat olleet meille ihmisille hyvin tärkeitä. Monet ovat ottaneet koiranpennun tai kissanpennun lohduttamaan myös tätä korona-arkea, ja suurin osa ihmisistä hoitaa eläimensä suurella rakkaudella ja huolellisesti. Suomessa on odotettu eläinsuojelulakia. Viime kaudellahan se kaatui, ja olisi toivottavaa, että saisimme eläinsuojelulain, jossa parannettaisiin eläinten oikeuksia.
Luen muutamia pysäyttäviä uutisotsikoita viimeisen vuoden kahden ajalta: Koiria kaltoin kohdellut nainen, 26 nälkiintynyttä koiraa — ehdollista vankeutta, eläintenpitokielto. Lammastilallinen, törkeä eläinsuojelurikos. Nautoihin ja sikoihin kohdistuneista eläinsuojelurikoksista selviää usein sakolla. Valvontaeläinlääkärit kokevat voimattomuutta. Hevostila, törkeä eläinsuojelurikos — ehdollista. Maatilalla kuollut kymmeniä eläimiä Itä-Lapissa — epäily: törkeä eläinsuojelurikos. Koiria likaisessa häkissä, pennut kärsivät kylmästä — sakot. 50 nautaa ilman ruokaa — ehdollista.
Muutama vuosi sitten Suomessa nousi kohu teurastamoissa tapahtuneista vääränlaisista teurastuksista ja laiminlyönneistä. Tein silloin kirjallisen kysymyksen asiasta, ja vastauksessa nostettiin esiin muun muassa ongelmat koulutuksessa ja siinä, että välttämättä ei ole tällaista virallista koulutusta muun muassa eläinten teurastamiseen liittyen. Kysyisin teiltä, ministeri, nyt: onko asia korjaantunut, ja millä tavalla teurastamoissa tilanteet ovat parantuneet tämän pahan kriisin jälkeen, mikä silloin muutamia vuosia sitten oli? [Puhemies koputtaa]
Samalla kysyn myös tästä eläinsuojelullisesta asiasta: milloin saamme eläinsuojelulain, ja mitä mieltä olette näistä rangaistuksista? Se ei liity tähän esitykseen, mikä nyt on käsittelyssä, mutta se liittyy kuitenkin teemaan, koska eläinten hyvinvointi on meille kaikille yhteinen asia.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Jatkakaa vain.
Nyt ministeri Leppä. Kerkesimme täällä jo aloittaa, joten voitte sekä vastata edustaja Juvoselle että esitellä lain.