Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on nyt hallituksen esitys laiksi ajoneuvolain 16 ja 64 a §:n muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, jotka mahdollistaisivat nykyistä suurempien moottorikelkkojen käytön tarkoitukseen soveltuvilla ja niille erikseen osoitetuilla moottorikelkkailureiteillä.
Moottorikelkkojen luokittelua koskeva sääntely on peräisin 70-luvulta, eikä sitä ole tarkasteltu 90-luvulla tapahtuneen kelkkailureittisääntelyn perustamisen jälkeen. Markkinoilla on nykyään maastoajoneuvoja, jotka käytöltään ja ominaisuuksiltaan muistuttavat lähinnä ammattikäyttöön tarkoitettuja moottorikelkkoja mutta jotka eivät ajoneuvolain mukaan ole moottorikelkkoja, sillä niiden paino ja niillä kuljetettavissa olevien henkilöiden lukumäärä ylittävät moottorikelkka-ajoneuvoluokalle säädetyt rajat, eikä niitä näin ollen saa käyttää moottorikelkkailureiteillä.
Esityksessä ajoneuvolakiin lisättäisiin raskaan moottorikelkan määritelmä, jolla tarkoitettaisiin 800 kilon painoisia eli 300 kiloa nykyistä moottorikelkkaa suurempia moottorirekiä, joissa voisi olla kuljettajan lisäksi tilaa enintään neljälle henkilölle. Esityksen mukaan raskaalla moottorikelkalla saisi ajaa vain reitinpitäjän niille osoittamilla moottorikelkkailureiteillä. Raskaan moottorikelkan käyttö moottorikelkkailureitillä sallittaisiin sitä osoittavan liikennemerkin yhteyteen asetettavalla lisäkilvellä. Raskaan moottorikelkan kuljettamiseen vaadittaisiin moottorikelkan kuljettamista vastaavasti T-luokan ajo-oikeus.
Moottorikelkkailulla on erityinen merkitys Lapissa, jossa sen tulo- ja työllistämisvaikutukset ovat suuret. Moottorikelkat ovat elinehto esimerkiksi poronhoitoalalle ja tärkeitä muun muassa Puolustusvoimille ja muille viranomaistahoille. Moottorikelkkasafarit ja ‑ajelut ovat puolestaan merkittäviä matkailupalveluita. Lisäksi vapaa-ajan kelkkailu ja omatoimiset safarit kasvattavat suosiotaan. Matkailijoiden määrä koko Lapin alueella on kasvanut, ja erityisesti ulkomaalaisille räätälöidyt kelkkasafarit lisääntyvät. Sääntelyn uudistaminen mahdollistaisi nykyistä useamman henkilön kuljettamisen moottorikelkkailureitillä nykyistä vähemmällä määrällä ajoneuvoja ja siten edistäisi osaltaan talvimatkailupalveluiden kehittämistä.
Esitysluonnos on valmistelun aikana ilmoitettu komissiolle, ja komissio on ilmaissut huolensa siitä, että esitys saattaisi rajoittaa raskaiden moottorikelkkojen käyttöä. Todellisuudessa esityksellä tehtäisiin mahdolliseksi nykyistä raskaampien moottorikelkkojen käyttö moottorikelkkailureiteillä, joilla ne ovat tällä hetkellä täysin kiellettyjä. Jotta raskaita moottorikelkkoja voitaisiin hyödyntää tulevalla talvikaudella, ehdotetut lait esitetään tuleviksi voimaan 1. päivänä tammikuuta 2019. — Kiitos.
Puhemies Paula Risikko
Kiitoksia esittelystä. Puhujalistalle.