Arvoisa puhemies! Maatalouden kausityövoiman rungon ovat jo pitkän aikaa muodostaneet ulkomaiset työntekijät, joita on tavallisesti ollut kesäisin Suomessa noin 16 000. Toki viime kesänä valitettavasti selvästi vähemmän. Monet viljelijät joutuivat viime vuonna pitämään välivuoden runsaasti kausityövoimaa vaativien kasvien viljelystä ja vähentämään noiden kasvien viljelyä merkittävästi. Kevään ja kesän kausityöt on saatava tehdyksi ajallaan myös tänä vuonna. Myös marjanpoiminnan on sujuttava. On erittäin tärkeää keventää byrokratiaa ja saada kausityöntekijät sujuvammin maahan.
Tämän hallituksen esityksen myötä maahan pääsy helpottuu tärkeässä kohdassa. Kausityöntekijän palaamista aiemman työnantajan palvelukseen samaan työhön, jota varten hänelle on aiemmin myönnetty kausityöhön oikeuttava lupa, helpotetaan siten, että kausityöntekijän ei tarvitse uudelleen esittää lain muutoin edellyttämää laajaa selvitystä työnteon edellytyksistä ja työehdoista. Tärkeää on myös, että työnantajan hallinnollista taakkaa kevennetään työntekijätietojen ilmoittamisen osalta.
Nyt käsittelyssä olevan hallituksen esityksen myötä myös kausityövoiman käyttö joustavoituu. Ulkomaisille työntekijöille tulisi mahdollisuus vaihtaa työnantajaa, mikä edistää työvoiman tehokasta käyttöä ja on siitä syystä tärkeää työnantajalle, mutta parantaa myös työntekijöiden ansioita ja oikeudellista asemaa.
Arvoisa puhemies! Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö on yksimielinen ja siinä on tehty hallituksen esitykseen pari varsin pientä muutosta. Näin ollen esitys on hyvä ja valmis vietäväksi eteenpäin. Kausityöt tulee saada pandemiavuosinakin kunnialla hoidetuiksi.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Laukkanen poissa. — Edustaja Talvitie.