Arvoisa puhemies, ärade talman! Liian moni ihminen kärsii velkaongelmista nykyään. Ulosottovelallisia oli vuoden 2017 lopussa jo noin 246 000, ja Asiakastieto Oy:n tilastojen perusteella myös maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvanut nopeammin kuin moneen vuoteen. Maksuhäiriöisiä henkilöitä on jo yli 380 000.
Velkaantumisen taustalla on lukuisia erilaisia syitä, eikä ongelmaan ole helppoja lääkkeitä. Tarvitsemme lääkkeeksi laajasti erilaisia keinoja: ylivelkaantumisen ennaltaehkäisemistä esimerkiksi taloustaitoja parantamalla, vastuullisten luottomarkkinoiden tukemista ja velkaongelmissa olevien auttamista.
Olen oikeusministerinä edistänyt ongelmaan puuttumista laaja-alaisella keinovalikoimalla, velantorjunnan ohjelmalla. Esimerkiksi talous- ja velkaneuvonnan resursseja on jo lisätty, ulosottovelallisen työllistymisen kannusteita on parannettu ja positiivisen luottotietorekisterin perustamista on selvitetty.
Nyt käsiteltävä esitys on yksi osa tätä ylivelkaantumiseen puuttumista. Esityksellä pyritään vähentämään kalleimpien kuluttajaluottojen aiheuttamia velkaongelmia. Kuluttajaluottoihin liittyvät velkomusasiat muodostavat tuomioistuimissa käsitellyistä velkomusasioista merkittävän osan. Oikeusministeriön tilastojen mukaan vuonna 2017 käräjäoikeuksissa ratkaistiin noin 376 000 summaarista riita-asiaa. Suomen Asiakastieto Oy:n tilastojen mukaan 293 000 kappaletta, eli valtaosa asioista, oli henkilöihin kohdistuvia velkomustuomioita. Näistä noin 64 prosenttia koski Asiakastiedon mukaan tili- ja kertaluottoja. Ryhmään kuuluvat pikaluottojen ohella perinteiset luottokorttiluotot, osamaksuluotot ja vakuudelliset kuluttajaluotot mutta eivät esimerkiksi asuntoluotot.
Nyt käsittelyssä olevan esityksen tarkoituksena on kohtuullistaa ja selkeyttää kuluttajaluottojen hinnoittelua. Korkokattoa esitetään laajennettavaksi ja kiristettäväksi. Pyrimme ehdotuksella tukemaan vastuullisten luottomarkkinoiden toimintaa ja auttamaan ihmisiä välttämään velkakierrettä.
Arvoisa puhemies! Voimassa olevan lainsäädännön mukaan kuluttajaluottojen korkokatto koskee vain alle 2 000 euron luottoja. Todellinen vuosikorko tällaisella luotolla saa olla enintään 50 prosenttia. Tällä lakiehdotuksella korkokatto laajennettaisiin koskemaan kaikkia muita kuluttajaluottoja paitsi esinevakuudellisia asuntoluottoja. Korkokaton piiriin tulisivat näin myös yli 2 000 euron suuruiset luotot ja kaikki hyödykesidonnaiset luotot. Korkokatto määriteltäisiin nykyisestä, luoton todelliseen vuosikorkoon pohjautuvasta korkokatosta poikkeavasti siten, että laissa asetettaisiin yläraja nostetusta luotosta perittävälle korolle. Yläraja ehdotetaan asetettavaksi 30 prosenttiin. Korkokattomallin muutoksella pyritään siihen, että sääntely olisi nykyistä tehokkaampaa ja sen noudattaminen ja valvonta yksinkertaisempaa. Ehdotettu raja on arvioitu sellaiseksi, että se vaikuttaa kalleimpien kuluttajaluottojen hintoihin niitä alentavasti ilman, että se estää kannattavan luotonantotoiminnan harjoittamisen tulevaisuudessa. Markkinoilla on nykyisin tarjolla esimerkiksi luottoja, joiden vuotuinen korko on yli 100 prosenttia ja todellinen vuosikorko jopa useita satoja prosentteja. Korkokattoa asetettaessa on haettu tasapainoa lainamääriltään ja laina-ajoiltaan erilaisten luottotuotteiden välillä ja samanaikaisesti pyritty pitämään sääntely riittävän yksinkertaisena ja selkeänä.
Esityksellä rajoitettaisiin myös oikeutta periä kuluttajalta muita luottokustannuksia. Näitä ovat esimerkiksi nostopalkkiot ja kuukausi- tai vuosimaksut. Niin ikään rajoitettaisiin oikeutta periä kuluttajalta kuluja maksuajan pidentämisestä.
Näiden sääntöjen rikkomisesta asetettaisiin ankara seuraamus. Jos korko- tai luottokustannuskattoa rikottaisiin, kuluttajalta ei saisi periä korkoa tai muita luottokustannuksia lainkaan. Tällä muutoksella pyritään tehostamaan sääntelyn noudattamista luottomarkkinatoimijoiden osalta.
Arvoisa puhemies! Uudistuksen oletetaan yleisesti ottaen kohtuullistavan luottojen hintoja. Koska hintasääntely rajoittaa luotonantajien mahdollisuuksia periä kuluttajilta kohtuuttomia luottokustannuksia, rajoittaa se siten myös mahdollisuuksia harjoittaa luotonantoa nykyisenkaltaisella luottoriskitasolla. Uudistus onkin omiaan vähentämään luottojen myöntämistä sellaisille kuluttajille, joilla on korkea luottoriski.
On selvää, että nyt ehdotettu sääntely ei yksin tule ratkaisemaan suomalaisten ylivelkaantumista. Useita erilaisia toimia on jo tehty, ja hankkeita on vireillä. Tämä on laaja kokonaisuus, jossa ensisijaista on aina kansalaisen oma vastuu omasta taloudenhoidostaan. Pidän nyt käsiteltävää esitystä, jolla pyritään puuttumaan nimenomaan kohtuuttomiin korkoihin, tärkeänä osana ylivelkaantumisen hoidon kokonaisuutta. — Kiitos.