Arvoisa puhemies! Tämän esityksen tavoitteena on tukea työrauhaa sekä edistää sovinnon aikaansaamista erilaisissa työriitatilanteissa. Ehdotukset kehittäisivät työriitojen sovittelujärjestelmää ja edistäisivät työriitojen ratkaisua.
Työministerinä pyysin keväällä 21 selvityksen työehtosopimusten rajariitojen syistä ja ratkaisuista. Rajariidoillahan tarkoitetaan riitoja, joissa työnantaja- ja työntekijäpuoli ovat eri mieltä siitä, mitä työehtosopimusta työnantajan teettämään työhön pitäisi soveltaa. Kolmikantainen työryhmä valmisteli selvityksen perusteella yksimielisen mietinnön, johon tämä hallituksen esitys perustuu.
Nykyään sovittelu alkaa yleensä työriidan osapuolten tekemän työtaisteluilmoituksen perusteella. Jatkossa valtakunnansovittelija voisi osapuolen tai osapuolten pyynnöstä ottaa soviteltavaksi työriidan myös silloin, kun siihen ei liity työtaistelua tai työrauhan vaarantumisen uhkaa. Vapaaehtoisuuteen perustuvalla sovittelulla ehkäistäisiin työriidan kärjistymistä työtaisteluun. Kyse voisi olla esimerkiksi työehtosopimuksen rajariidan sovittelusta.
Esityksellä täsmennettäisiin myös työriidan osapuolten velvollisuutta valmistautua näihin sovitteluneuvotteluihin. Työriidan osapuolten tulisi jatkossa esittää sovittelijalle kirjallinen selvitys riidan kohteesta, sisällöstä sekä asiassa esittämistään vaatimuksista. Osapuolten tulisi antaa myös muut sovittelijan tarpeelliseksi katsomat tiedot. Tiedot tulisi toimittaa sovittelijan asettamassa kohtuullisessa määräajassa ennen sovintoneuvotteluiden aloittamista. Kun sovitteluun tultaisiin näin ollen paremmin valmistautuneena, myös sovitteluprosessi etenisi joutuisammin. Velvoite koskisi kaikkia työriitalain mukaisia sovittelutilanteita.
Työehtosopimusten rajariitoja koskevan selvityksen mukaan on epäselvää, onko työtuomioistuinmenettelyssä mahdollista kuulla kaikkia asiaan liittyviä työehtosopimuksen osallisia. Jatkossa työtuomioistuin voisi oikeudenkäynnissä kuulla työehtosopimuksen osallisia nykyistä laajemmin.
Työriitalaki täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Työmarkkinoiden muuttuessa se on tarjonnut puitteet työriitatilanteiden ratkomiselle ja sovun löytymiselle. Näillä muutoksilla haluamme entisestään parantaa työmarkkinaosapuolten edellytyksiä löytää sopu ristiriitatilanteissa ja sopia yhdessä reilun työelämän pelisäännöistä. Näiden muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. päivä maaliskuuta 2023.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Essayah.