Arvoisa puhemies! Esittelen siis tarkastusvaliokunnan mietinnön eduskunnan tilintarkastajien kertomuksesta eduskunnan tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2021.
Tarkastusvaliokunta on kuullut muun muassa tilintarkastajien puheenjohtajaa, eduskunnan hallintojohtajaa, eduskunnan sisäistä tarkastajaa sekä henkilöstöjärjestöjä tästä asiasta. Tilintarkastajien kertomus tästä asiasta on jälleen ollut niin sanotusti puhdas, eli tilintarkastajilla ei ole ollut huomautettavaa, ja tarkastusvaliokuntamme toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti.
Mietinnössään valiokunta on kiinnittänyt jälleen huomiota myönnettyihin määrärahoihin ja niiden käyttöön sekä toiminnan kuluihin ja niiden muutoksiin.
Myös eduskunnassa on ryhdytty kehittämistoimiin Valtiontalouden tarkastusviraston taloudenhoitoa käsitelleen tarkastusvaliokunnan mietinnön johdosta. Muun muassa menojen hyväksymisessä on toteutettu yksi yli yhden ‑periaatetta, virkamatkoista kertyviä pisteitä on alettu valvomaan ja tarkoitus on poistaa Valtion tarkastusviraston pääjohtajan irtisanomiseen liittyvät säännösten epäselvyydet tarkastusvaliokunnan esitysten mukaisesti.
Muita huomioita muun muassa asiantuntijakuulemisen perusteella: Eduskunta on selvinnyt hyvin koronapandemiaan ja etätöihin liittyvistä haasteista, ja eduskunta on huomioinut kestävän kehityksen periaatteet ja ilmastopäästöjen vähentämisen työssään hyvin. Henkilöstö on motivoitunut ja pitää työtään merkityksellisenä. Haasteita nähtiin muun muassa henkilöstöryhmien välisessä palkkauksessa ja siinä, että palkkausjärjestelmässä huomioitaisiin paremmin hyvät työsuoritukset.
Päätösehdotuksenaan valiokunta on ehdottanut, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Kiitoksia. — Edustaja Tynkkynen.