Arvoisa puhemies, värderade talman! Avioeroa, vanhempainvastuuta ja kansainvälistä lapsikaappausta koskevaa niin sanottua uutta Bryssel II a ‑asetusta aletaan soveltaa tämän vuoden elokuussa. Asetuksessa säädetään siitä, minkä jäsenvaltion tuomioistuimessa voidaan ratkaista avioeroa ja lasta koskevia kansainvälisiä asioita. Asetuksessa säädetään myös siitä, miten jäsenvaltiossa annettu ratkaisu tunnustetaan ja pannaan täytäntöön toisessa EU-valtiossa.
Uudella Bryssel II a ‑asetuksella korvataan näissä asioissa nykyisin sovellettava asetus. Keskeisin muutos on menettelyjen yksinkertaistaminen. Asetuksella luovutaan erillisestä täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevasta tuomioistuinmenettelystä, joka nykyään yleensä tarvitaan ennen kuin päätös voidaan panna täytäntöön toisessa EU-valtiossa.
Tässä hallituksen esityksessä on kysymys uuden EU-asetuksen soveltamisen edellyttämästä kansallisesta lainsäädännöstä. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki tämän asetuksen soveltamisesta. Ehdotetussa laissa annettaisiin säännökset muun muassa toimivaltaisista viranomaisista ja menettelyistä, kun asetusta sovelletaan Suomessa. Ehdotetut säännökset noudattelevat nykyistä Bryssel II a ‑asetusta täydentävää sääntelyä.
Samassa yhteydessä hallitus esittää täsmennettäväksi sääntelyä, joka koskee Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla annetun, lapsen palauttamista koskevan päätöksen täytäntöönpanoa. Esityksen mukaan tällaisten päätösten täytäntöönpanon turvaamiseksi tarvittavista toimenpiteistä otettaisiin lapsenhuoltolakiin erillinen säännös. Se vastaisi sisällöltään pääosin nykyisin sovellettavia säännöksiä. Toimivaltaiseksi tuomioistuimeksi näihin hyvin harvinaisiin tilanteisiin esitetään Helsingin käräjäoikeutta. Erillinen säännös selkeyttäisi nykytilannetta.
Esitys on kaiken kaikkiaan suurelta osin lainsäädäntötekninen. Ehdotettujen lainmuutosten on määrä tulla pääosin voimaan elokuun alussa, jolloin EU-asetuksen soveltaminen alkaa.
Värderade talman! Den nya EU-förordningen om äktenskapsskillnad, föräldraansvar och internationella bortföranden av barn börjar tillämpas i augusti 2022. I förordningen fastställs vilken medlemsstats domstol som är behörig på området och hur beslut erkänns och verkställs i en annan EU-stat. Denna så kallade nya Bryssel IIa-förordning ersätter den förordning som för närvarande tillämpas i internationella familjeärenden. Syftet med de nya bestämmelserna är att förbättra skyddet av barnets bästa och förenkla förfarandena.
I den här propositionen föreslås att det stiftas en lag om tillämpning av rådets förordning. Den föreslagna lagen innehåller sådana kompletterande nationella bestämmelser som tillämpningen av förordningen förutsätter bland annat om de behöriga myndigheterna. Därtill föreslås att Helsingfors tingsrätt ska vara behörig domstol i ärenden som gäller säkringsåtgärd i samband med verkställighet av förordnanden om återlämnande av barn.
De föreslagna lagarna avses träda i kraft huvudsakligen från och med augusti då EU-förordningen ska börja tillämpas. — Tack så mycket, kiitoksia.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Soinikoski.