Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaisesti selonteon Suomen osallistumisen jatkamisesta Irakin OIR-operaatiossa noin 80 sotilaalla 1.1.—31.12.2021. Ulkoasiainvaliokunta on kuullut asiantuntijoita ja hyväksynyt asiaan liittyvän mietinnön. Puolustusvaliokunta antoi lisäksi valiokunnalle lausunnon. Ulkoasiainvaliokunta piti selontekomenettelyä perusteltuna ottaen huomioon, ettei operaatiolla ole selkeää YK-mandaattia ja kyseessä on korkean riskin operaatio.
Arvoisa puhemies! Käsitellessään Suomen jatkamista OIR-operaatiossa ulkoasiainvaliokunta perehtyi laajasti Irakin tilanteeseen. Poliittinen tilanne on epävakaa ja turvallisuustilanne hauras. Isisillä on edelleen kannattajia ja nukkuvia soluja Irakissa. Isis kykenee edelleen toteuttamaan iskuja, ja se on vahvistanut toimintaansa verkossa. Kuluvana vuonna on lisäksi korostunut Irakin vaikea tilanne Yhdysvaltojen ja Iranin välienselvittelyssä. Iran-mielisten šiiamilitioiden tekemät iskut ovat lisääntyneet. Lisäksi, vaikka turvallisuustilanne on yleisesti ottaen ollut parempi Irakin autonomisella kurdialueella, on sinnekin kohdistunut yksittäisiä iskuja OIR-operaation tukikohtiin. Alueen turvallisuustilannetta heikentävät myös Turkin Pohjois-Irakissa toteuttamat Kurdistanin työväenpuolue PKK:n vastaiset iskut.
Ulkoasiainvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa kävi selvästi ilmi, että Irak tarvitsee laaja-alaista ja pitkäjänteistä apua yhteiskunnan tukemiseksi, turvallisuustilanteen normalisoimiseksi sekä jälleenrakennusprojektia varten. Valiokunta pitää arviota oikeana mutta perää myös Irakin omaa vastuuta. Kansainvälisen yhteistyön mittavakin tuki jää tehottomaksi, mikäli Irak ei itse ota suurinta roolia maan kehittämisessä tavalla, jossa otetaan huomioon kaikki yhteiskuntaryhmät tasapuolisesti.
Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta kävi läpi asiantuntijakuulemisessa niitä eri keinoja, joilla Suomi osallistuu Irakin tukemiseen. Fokus OIR-operaatiossa oli kuitenkin luonnollisesti se, kuten selonteosta käy myös ilmi, että suomalaisjoukot ovat kouluttaneet noin 5 000 peshmerga‑ ja Irakin turvallisuusjoukkojen sotilasta. Suomalainen kouluttajaosasto on saanut työstään hyvää palautetta.
Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että Irakin turvallisuustilanteen heikentyminen vaikuttaa myös OIR-operaation toimintaedellytyksiin. Se myös muodostaa valiokunnan arvion mukaan merkittävän uhkan suomalaisjoukon turvallisuudelle. Valiokunta kävikin tarkoin selontekoa käsitellessään läpi kysymystä suomalaisjoukon omasuojan riittävyydestä. Valiokunta sai asiantuntijoilta selostuksen keinoista, joilla omasuojajärjestelyjä on parannettu. Valiokunta pitää tehtyjä toimia välttämättöminä. Lisäksi valiokunta korostaa, että Puolustusvoimien tulee päivittää jatkuvasti arviotaan omasuojan riittävyydestä olosuhteiden mahdollisten muutosten myötä.
Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi: Ulkoasiainvaliokunta pitää yksimielisesti perusteltuna Suomen osallistumisen jatkamista OIR-operaatiossa. Osallistumalla operaatioon Suomi tukee kansainvälisen terrorismin, mukaan lukien Isisin, vastaista toimintaa. Osallistuminen on tärkeä osa Suomen kokonaisvaltaista tukea Irakille. Osallistumisen edellytyksiä tulee kuitenkin jatkuvasti arvioida, ja nopeisiin muutoksiin toimintaympäristössä on syytä varautua. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä.