Arvoisa herra puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain sekä työttömyysturvalain väliaikaista muuttamista COVID-19-pandemiasta johtuen.
Tässä starttirahan enimmäiskestoa pidennettäisiin väliaikaisesti 12 kuukaudesta 18 kuukauteen. Tällä muutoksella turvattaisiin starttirahaa saavien yrittäjien mahdollisuus yritystoiminnan käynnistämiseen ja vakiinnuttamiseen pandemian aiheuttamasta tilapäisestä toimintaedellytysten heikkenemisestä huolimatta. Muutos olisi voimassa kesäkuun 2021 loppuun saakka.
Työnhaun voimassaoloa koskevassa säännöksessä huomioitaisiin, että vallitsevassa tilanteessa verkossa ilmoittautuu työnhakijaksi paljon henkilöitä, kuten esimerkiksi yrittäjiä ja lomautettuja, joilla ei ole aiempaa kokemusta näiden verkkopalveluiden käytöstä. Henkilön työnhaun voimassaolo ja oikeus työttömyysetuuteen ei päättyisi sen vuoksi, että hän on erehtynyt verkkopalvelun käytössä työnhakua käynnistäessään. Tämä muutos olisi voimassa 30.6.2020 saakka.
Työnhakijat eivät menettäisi oikeuttaan työttömyysetuuteen myöskään työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman toteuttamisen laiminlyönnin takia. Tämä muutos tehtäisiin erityisesti siksi, että osa suunnitelmista on tehty ennen pandemiaa eikä työnhakijoilla välttämättä ole mahdollisuutta toimia nyt suunnitelmassa sovitulla tavalla juuri tästä pandemiasta johtuen.
Työnhakijalla olisi lisäksi oikeus keskeyttää työllistymistä tukeva palvelu työttömyys-etuutta menettämättä pandemiasta johtuvasta perustellusta syystä. Tällainen perusteltu syy voisi olla esimerkiksi alle 10-vuotiaan lapsen hoitaminen kotona. Työttömyysturvaseuraamuksia koskevat muutokset olisivat voimassa 31.7.2020 saakka.
Työnhakijalla olisi oikeus työttömyysetuuteen lyhytkestoisten opintojen estämättä, vaikka opintojen kestoa koskeva normaali kuuden kuukauden enimmäisaika ylittyisi. Edellytyksenä olisi, että opintojen pitkittyminen johtuu tästä COVID-19-pandemiasta. Näin työnhakijan ei tarvitsisi keskeyttää opintojaan, eli muutos tarkoittaa sitä, että ennen pandemiaa aloitettuja opintoja voisi jatkaa enimmillään tämän vuoden loppuun saakka.
Esitykseen sisältyy myös TE-toimistojen työtaakkaa helpottava joustomahdollisuus työnhakijan haastattelujen järjestämisessä. Haastattelujen järjestämiseen tulisi tarkoituksenmukaisuusharkintaa, jossa voitaisiin sitten huomioida muun muassa työnhakijan tilanne, TE-toimiston resurssit ja alueen työmarkkinatilanne, ja tämä muutos olisi voimassa 30. päivä kesäkuuta 2020 asti. — Kiitos.