Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis perustuslakivaliokunnan mietintö eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta vuodelta 22, ja esittelen mietinnön. Mietintö on siis yksimielinen.
Muille valiokunnille varattiin tilaisuus antaa lausunto kertomuksesta. [Hälinää — Koputusta salista] Sivistysvaliokunta antoi perustuslakivaliokunnalle lausunnon, jossa kiinnitettiin huomiota muun muassa kertomuksessa kuvattuihin perusopetuksen opiskeluympäristön ja päätöksenteon puutteisiin. Lakivaliokunnan lausunnossa tarkastellaan oikeudenkäyntien kestoa ja rikosprosessiketjua sekä rikosseuraamusalan ongelmia. Tulevaisuusvaliokunta on kiinnittänyt lausunnossaan huomiota ikääntyneiden ongelmiin. Sosiaali‑ ja terveysvaliokunta tarkastelee lausunnossaan erityisesti lasten, vanhusten ja vammaisten oikeuksien toteutumista sosiaali‑ ja terveydenhuollossa.
Vakiintuneen käytännön mukaan perustuslakivaliokunta ei yleensä eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomuksia käsitellessään mietinnössään arvioi erikseen yksittäisiä ratkaisuja tai kannanottoja. Näin perustuslakivaliokunta ei tehnyt nytkään.
Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomus sisältää oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuorot, yleiskatsauksen oikeusasiamiesinstituutioon kertomusvuonna sekä jaksot perus‑ ja ihmisoikeuksien toteutumisesta ja laillisuusvalvonnasta asiaryhmittäin. Kertomuksesta saa selkeän käsityksen oikeusasiamiehen toiminnasta ja laillisuusvalvonnassa esiin tulleista ongelmista.
Kertomuksessa tarkastellaan oikeusasiamiehen toimintaa myös tilastotietojen valossa. Kanteluita saapui kertomusvuonna yli 6 600. Kertomusvuonna ratkaistiin 6 800 kantelua. Kanteluiden suuresta määrästä huolimatta vuoden lopussa on saavutettu kanteluiden enintään yhden vuoden käsittelyaikatavoite. Omia aloitteita ratkaistiin 50. Kanteluista ja omista aloitteista noin 14 prosenttia johti oikeusasiamiehen toimenpiteisiin.
Kertomukseen sisältyvät vakiintuneen käytännön mukaisesti myös oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuorot. Oikeusasiamies Jääskeläisen puheenvuoro kertomuksessa käsittelee oikeusasiamiehen tarkastustoimintaa. Tarkastukset tarjoavat puheenvuoron mukaan hyvän tilaisuuden paitsi laillisuuden valvonnalle myös loukkauksia ennaltaestäville ja viranomaistoimintaa ohjaaville ja kehittäville oikeusasiamiehen toimenpiteille. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin puheenvuoron teemana on oikeusasiamiehen kannanottojen ja esitysten jälkiseuranta. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen tarkastelee puheenvuorossaan rikosseuraamusalaa. Perustuslakivaliokunta pitää kertomuksessa esiin nostettuja seikkoja tärkeinä.
Perustuslakivaliokunnan kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Oikeusasiamies Jääskeläinen. — Olkaa hyvä. [Petri Jääskeläinen: Arvoisa rouva puhemies! Olikohan tähän tulossa puheenvuoroja edustajilta?] — Minä ymmärsin, että ne ovat tämän jälkeen, vai haluatteko pitää sen jälkeen, kun edustajien puheenvuorot on käyty? [Petri Jääskeläinen: Sitten ihan lopuksi, kiitos.] — Selvä, tehdään sitten näin. — Elikkä seuraavaksi edustaja Juvonen.