Arvoisa rouva puhemies! Haluan edelleen nostaa nämä hallituksen ajamat vanhuspalvelulain heikennykset ja budjetin merkittävät leikkaukset näiltä osin tässä esille. Eli täällä on kaavailtu vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen tarkistamisella ja vanhuspalvelulain eräiden tehtävien poistamisella merkittävät leikkaukset vanhuspalveluihin. Muistuttaisinkin eduskunnan yhteisestä tahtotilasta viime kaudella, joka oli, että mitoitusta tulisi nostaa vuoden 2014 loppuun mennessä 0,5-tasolle, ja nythän hallitus ajaa tätä 0,4:ää. Tätä tahtotilaa on hyvin noudatettu siten, että tämä keskiarvo on noussut THL:n tutkimusten mukaan 0,63:een. Eli siinä mielessä on huono, että nyt tätä hyvää tahtotilaa heikennetään ja annetaan signaali, että vanhustenhoidon kehittämisestä voitaisiin leikata.
Muistuttaisin myös, että tämä eriarvoistaa Suomen ikäihmisten ja ylipäätänsä vanhusten hoitoa. Kuten tiedetään asiakasmaksujen merkittävästä nostosta, niin varakkaat alueet ja varakkaat kunnat pidättäytyivät pitkälti nostamasta näitä maksuja, kun taas köyhemmät alueet olivat pakotettuja nostamaan ne. Pelkään, että samalla tavalla käy myös ikäihmisten hoidossa, että köyhemmät alueet ovat pakotettuja tiputtamaan ja laskemaan tätä mitoitusta.
Nämä heikennykset vaikuttavat monilta osin myöskin ikäihmisten perusoikeuksiin ja hoitohenkilökunnan jaksamiseen. En pidäkään näitä esityksiä ja leikkauksia nämä olemassa olevat vanhustenhoidon haasteet tiedostaen hyväksyttävinä.