Arvoisa puhemies, hyvä yleisö, kollegat! Hallituksen esitys tuloverolain muuttamisesta sisältää kolme ajankohtaista muutosta, joista keskeisin koskee kotitalousvähennyksen korottamista ja sääntelyn kehittämistä siten, että se tukee paremmin tavallisten ihmisten arkea. Kotitalousvähennys on monelle Suomessa tärkeä keino hankkia arjen palveluja. Se auttaa esimerkiksi ikäihmisiä asumaan kotona pidempään, tukee lapsiperheitä arjen keskellä ja kannustaa käyttämään laillisia palveluja. Nyt esitettävät väliaikaiset enimmäismäärän ja säädettyjen vähennysprosenttien korotukset vahvistavat kotitalousvähennyksen roolia entisestään. Tämän muutoksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kotitalouksien palvelukysyntää ja elvyttää rakentamisalaa. Samalla esitetään työmatkavähennyksen omavastuuosuuden väliaikaista alentamista sekä liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärän korottamista arjen tarpeiden turvaamiseksi.
Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen korottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä useampi voi hyödyntää vähennystä ja sen taloudellinen merkitys kasvaa. Tämä keventää suoraan kotitalouksien kustannuksia tässä vaikeassa ajassa. Se on hyvin tärkeä asia. Samalla se parantaa kuluttajien ostovoimaa tilanteessa, jossa monien perheiden talous on ollut ja on tiukalla. Siksi kyse ei ole vain yksittäisestä veromuutoksesta vaan konkreettisesta tavasta helpottaa ihmisten arkea. Kun arjen palvelut ovat paremmin saavutettavissa, se tukee jaksamista, hyvinvointia ja työn sekä perheen yhteensovittamista. Arjen turvallisuus syntyy myös taloudellisesta vakaudesta.
Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen korottamisella on myös laajempia vaikutuksia, sillä se lisää kysyntää palveluille ja tukee työllisyyttä erityisesti pienissä yrityksissä. Näitä me Suomessa tarvitsemme nyt, kun talous on alkanut kasvaa. Samalla se torjuu harmaata taloutta, koska palveluja ostetaan virallisten kanavien kautta. Siksi on hyvä, että tämä pitkäaikainen tavoite on vihdoin saatu esitykseksi ja etenee pian jo käyttöön. Esityksen muut tuloverolain muutokset tukevat samaa tavoitetta. Tavoitteemme on tehdä verotuksesta selkeämpää, oikeudenmukaisempaa ja paremmin arjen tilanteisiin vastaavaa. Kun sääntely on ymmärrettävää ja ennakoitavaa, se lisää luottamusta järjestelmään.
Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö täydentää esitystä. Tämä esitys on hyvä esimerkki siitä, miten veropolitiikalla voidaan vaikuttaa suoraan ihmisten arkeen. Se tuo helpotusta kotitalouksille, tukee työtä ja yrittäjyyttä sekä vahvistaa reilua kilpailua. Siksi esityksessä on lopulta kyse turvallisen arjen takaamisesta, ja se on meidän tärkein tehtävämme. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Lyly.