Arvoisa rouva puhemies! Olipa hyvä, että laitoin puheenvuoroni tuohon kannattaakseni edustaja Kempin lakialoitetta. Sehän koskee palliatiivisen hoidon kirjaamista terveydenhuoltolakiin sekä kotisairaalatoiminnan kirjaamista lakiin.
Kotisairaalatoimintaahan Suomessa tietysti harjoitetaan jo nykyisin, mutta se ei olisi tietysti paha asia, että se olisi myös laissa mainittu. Palliatiivista hoitoa on, totta kai, Suomen niin sairaaloissa kuin terveyskeskuksissa jo pitkään järjestetty. Tunnen melko tarkkaan tuon terveydenhuoltolain pykälän, jossa on lueteltu oikeastaan kaikki ne asiat, joita se lakipykälä kattaa, eli siellä on lueteltu terveydenhuollon sisältö. Siihen olisi ihan perusteltua lisätä palliatiivinen hoito ja saattohoito.
Muistan sellaisen vaiheen: Silloin kun edustaja Risikko oli sosiaali- ja terveysministerinä, oliko nimike peruspalveluministeri, niin hänen toimestaan järjestettiin maassa sellainen pyöreän pöydän keskustelu saattohoidosta. Silloisessa virkatehtävässäni osallistuin siihen, ja siltä pohjalta laadittiin sitten — taisi olla Suomen ensimmäinen — tämmöinen saattohoidon suunnitelma. Palliatiivinen hoitohan on tavallaan vähän toisilla sanoilla ilmaistu siellä lainsäädännössä. Siellä puhutaan kivunlievityksestä, mutta palliatiivinen hoitohan on paljon enemmänkin, koska ihmisillä on muitakin sellaisia sairauksia, joissa hoito voi olla palliatiivista, esimerkiksi hengitysvaje ja muut tällaiset etenevät sairaudet.
Mutta lyhyesti sanottuna: lakialoite on erinomainen, ja toivon, että se saa myönteisen etenemisen.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Väyrynen.