Arvoisa puhemies! Harvasta asiasta on tässä salissa vallinnut yhtä suuri yksimielisyys kuin siitä, että kansanterveysperusteinen vero olisi toivottava. Muistaakseni noin kaksi vuotta sitten tästä käytettiin monta puheenvuoroa, kun makeis- ja virvoitusjuomavero jouduttiin poistamaan valtion budjetista Euroopan unionin kilpailuoikeudellisista syistä, ja sillä tavalla tuli 100 miljoonan euron veroaukko. Ja harvasta asiasta on vastaavasti eduskunnan tahtoa yhtä vähän kuultu, eli sitä kansaterveysperusteista veroa ei ole valmisteltu tämän hallituksen toimesta. Siinä on monia teknisiä ongelmia, joista jokainen veroasioihin vihkiytynyt on tietoinen, mutta toisaalta on huomioitava, että kansanterveysperusteisia veroja on eräissä Euroopan maissa, ja myöskin sosiaali- ja terveysministeriö on sitä voimakkaasti toivonut.
Meillä kuitenkin on nyt virvoitusjuomavero olemassa, joka perustuu varsin pistokokeenomaisiin tullinimikkeisiin, ja siitä aiheutuu vääjäämättä varsin kummallisia tilanteita ja suomalaisen elintarviketeollisuuden, elintarviketyöntekijöiden kannalta varsin vaikeita oikeusturvakysymyksiä. Mutta kansanterveydellisesti on vaikea perustella sitä, miksi suositellun hanaveden kaltainen pullotettu vesi on nyt yhtäkkiä tällaisen veron kohteena. Sama tuote, eri pakkauksessa ainoastaan.
Mutta kaikkein räikein epäkohta liittyy kyllä suomalaisen marjanviljelijän, hedelmänviljelijän ja marjanjalostuksen sekä mehun tekemisen kuvioihin, nimittäin tämä vero koskisi myös marjasoseita, niitä samoja soseita, joita siis suositellaan vauvoille syötettävän. Jos tämä todellakin on haittavero, niin tarkoittaako tämä todellakin sitä, että suomalaiset ovat ehdoin tahdoin halunneet aiheuttaa vauvoille haittaa syöttämällä marjasoseita?
On arkijärjellä aivan selvää, että marjasoseen ja limonadin välillä on suuri ero, joten meidän täytyy pystyä parempaan. Meidän täytyy pystyä esimerkiksi erottelemaan se, mikä on luonnollista sokeria, joka tulee hedelmästä ja marjoista, ja millä tavalla taas sitten voitaisiin suhtautua eri tavalla lisättyyn sokeriin ja yhtä lailla lisättyihin lisäaineisiin, joiden terveysvaikutukset ovat taatusti kyseenalaisia. Eli esittäisin valiokunnan pohdittavaksi, millä tavalla voidaan vielä tätä osumatarkkuutta ja oikeudenmukaisuutta parantaa.