Arvoisa rouva puhemies! Toivon selviäväni tästä puheenvuorostani kolmessa minuutissa täältä paikaltani.
Ensiksi haluan todeta, että itse olen tottunut ajattelemaan niin, että budjetti ja tilinpäätös ovat kuin siamilaiset kaksoset, ne ovat molemmat yhtä tärkeitä. Ja kun tiedän, minkälaisia intohimoja ja viikkoja kestäviä käsittelyjä me täällä teemme budjetin osalta, niin hämmästyttää jossain määrin se käytäntö, että tilinpäätös menee tuossa vähän niin kuin sivussa ja siitä ei kovin laajasti keskustella. Tiedän, että eduskunnassa ei ole tarpeen yleensä näyttää mitään rekvisiittaa ja olemme siirtyneet digitaaliseen aikaan, mutta ne printtiversiot ovat tässä, [Puhujalla on kädessään julkaisuja] eli tässä on hallituksen toimintakertomus ja sitten sen kaksi liitekirjaa ja sitten tämä nyt käsiteltävä VTV:n arvio tästä asiasta. Haluaisin näistä asiakirjoista, joita pidän ihan yhtä tärkeinä kuin sitä keltaista budjettikirjaa, muutaman tärkeän kohdan nostaa esille.
Ensinnäkin tässä liitteessä 2 — jossa on varsinainen tilinpäätös, jossa ovat sitten nämä lukuarviot — sivulta 65 alkaa tällainen tilinpäätöstaulukko, jossa mennään sitten asiat eduskunnan momenteittain läpi. Siitä on luettavissa, että valtiovarainministeriön hallin-nonalalle, jolle oli alun perin varattu 21,4 miljardia, varattiin lisätalousarviossa 11,5 miljardia lisää, ja näin ollen kokonaisuus oli sitten 32,9 miljardia, ja tätä ei sitten aivan kokonaisuudessaan käytetty. Kaiken kaikkiaan varsinainen talousarvio ja lisätalousarviot jäivät sitten tilinpäätöksessä — siis siinä varsinaisessa käytössä — 1,3 miljardia alle niiden talousarvioiden yhteisluvun, mutta siis lisätalousarviot olivat yhteensä peräti 13 miljardia, mistä tämä VM:n osuus oli 11,5 miljardia. Se voi herättää hämmästystä, ellei tiedä — niin kuin oletan tietysti, että täällä yleisesti tiedetään — mistä on kysymys, ja se selviää tästä varsinaisesta toimintakertomustekstistä, jossa todetaan seuraavaa: ”Budjettitalouden alijäämä oli vuoden 2022 tilinpäätöksen mukaan 16 miljardia euroa eli 6,4 miljardia euroa edellisvuotta suurempi. Alijäämästä 10 miljardia selittyy sähköyhtiöille varatulla määrärahalla, jota ei ole käytetty lainkaan. Ilman kyseistä määrärahaa alijäämä olisi kuusi miljardia euroa, mikä on 3,6 miljardia euroa edellisvuotta vähemmän.” Tämä on sen suuruusluokan asia — siis 10 miljardia koko tästä valtion budjetista — että tämä on erittäin tärkeätä.
Olisi ollut muutakin tärkeää tästä todeta. Todettakoon ihan lopuksi vaikkapa, että katsoin poliisin määrärahan kasvaneen 48 miljoonaa euroa edellisen vuoden tilinpäätöksestä, mikä on hyvä ja edustaa siten eduskunnan yhteistä tahtoa.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Sebastian Tynkkynen.