Arvoisa puhemies! Maailma on täynnä julmuutta. Holokausti on ihmiskunnan historian synkimpiä hetkiä. Se muistuttaa meitä siitä, kuinka pitkälle viha, välinpitämättömyys ja valehtelu voivat johtaa. Siksi tänään käsiteltävä esitys rikoslain täydentämisestä on erityisen tärkeä. Esityksessä ehdotetaan rikoslain 11 lukuun lisättäväksi säännös, joka kriminalisoi vakavien kansainvälisten rikosten kieltämisen, puolustelun ja vakavan vähättelyn silloin, kun se yllyttää vihaan tai väkivaltaan tai häiritsee yleistä järjestystä. Valiokunnassa esitystä vielä tarkennettiin oikeasuuntaisesti, sillä siihen lisättiin toiminnan tietoisuus. Tietoisesta teosta voidaan tuomita, ja tällaisissa tapauksissa niin tulee tehdä. Tällä muutoksella parannetaan turvallisuutta ja yhteiskuntarauhaa. Vihapuhe ei saa jäädä vastauksettomaksi silloin, kun se uhkaa ihmisarvoa ja demokratiaa.
Arvoisa puhemies! On tärkeää painottaa, ettei esitys ole uhka sananvapaudelle. Historiallisia tapahtumia ja niiden taustoja voidaan ja pitääkin voida tutkia ja kritisoida ja niistä keskustella. Esitys on siksi tarkkarajainen. Rangaistavaksi tulisi vain selkeä ja julkinen kiistäminen tavalla, joka yllyttää vihaan ja vaarantaa järjestystä. Siksi valiokunnan tarkennukset esitykseen ovat tervetulleita. Vilpitön tietämättömyys ei täyttäisi rikoksen tunnusmerkistöä.
Samalla tämä esitys tuo Suomen lainsäädännön sille tasolle, jota kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Euroopan unioni meiltä edellyttävät. Suomi on saanut asiasta huomautuksia, ja nyt tämä hallitus on tarttunut puutteeseen vastuullisesti ja oikea-aikaisesti.
Arvoisa puhemies! Tämä esitys on osa laajempaa rasisminvastaista työtä. Emme voi antaa tilaa ideologioille, jotka pyrkivät mitätöimään toisten ihmisarvoa. Holokaustin uhrit ansaitsevat muistonsa suojelemisen. On meidän velvollisuutemme varmistaa, että mitään vastaavaa ei koskaan enää tapahdu. Kansalaisten on voitava elää turvallista arkea. — Kiitos, arvoisa puhemies.