Kiitos, arvoisa puhemies! Olemme puhuneet tänään järjestäytyneestä rikollisuudesta, ja jatketaan sillä aiheella. Järjestäytynyt rikollisuus on vakava turvallisuusuhka, ja sen torjuntaan tarvitaan eri keinoja. Nyt käsittelyssä olevalla lakimuutoksella rikoshyödyn ja rikollisen omaisuuden, kuten kultakellojen ja sen kaltaisten statussymbolien ja setelitukkojen, poissaantia helpotetaan, jolloin rikosten houkuttelevuus vähenee ja järjestäytyneen rikollisuuden taloudellinen kannattavuus heikkenee, mikä on erittäin hyvä asia. Eli esityksen tarkoituksena on tehostaa rikoshyödyn poisottamista.
Ehdotuksilla toteutettaisiin hallitusohjelman rikoshyödyn poisottamista koskevia kirjauksia. Esitys on osa hallitusohjelman toimia rikostorjunnan vahvistamiseksi, ja nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntymisen torjumiseksi myöskin. Se on myös osa hallituksen hyväksymää järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan strategiaa ja toimenpideohjelmaa.
Kuten totesin, hallitusohjelman mukaan rikoshyödyn poisottamista helpotetaan esimerkiksi alentamalla vaadittavaa näyttökynnystä ja ottamalla käyttöön rikoshyödyn menettämistä koskeva menettely rikosoikeudenkäynnin ulkopuolella. Lisäksi hallitus muun ohella tehostaa erityisesti rahanpesuun liittyvää rikoshyödyn takaisin saamista.
Esityksellä pantaisiin kansallisesti täytäntöön aihepiiriä koskeva uusi EU-lainsäädäntö eli vuoden 24 niin sanottu konfiskaatiodirektiivi.
Rikoshyödyn poisottamisella varmistetaan, että rikos ei kannata. Rikoshyödyn poisottaminen on siten erittäin tärkeä keino torjua järjestäytynyttä rikollisuutta ja kaikkea rikollisuutta, jonka keskeisenä motiivina on taloudellisen hyödyn saaminen. Europolin arvioiden mukaan nykyisin vain murto-osa eli 1—2 prosenttia rikollisesta omaisuudesta saadaan tuomittua menetetyksi. Ehdotetuilla muutoksilla voidaan entistä tehokkaammin ehkäistä ja torjua taloudellista hyötyä tuottavaa rikollisuutta ja lähettää yhteiskunnalta viesti siitä, että rikos ei todellakaan kannata: me otamme rikoksella hankitun omaisuuden pois. Tämä on omiaan vahvistamaan luottamusta oikeusvaltiota ja viranomaistoimintaa kohtaan ja parantamaan yleistä turvallisuutta.
Esityksen keskeinen muutosehdotus on kokonaan uusi menettämisseuraamus, joka koskisi rikolliseen toimintaan liittyvää selittämätöntä omaisuutta. Kyseessä olisi viimesijainen menettämisseuraamus, joka voitaisiin tuomita, vaikka mitään yksittäistä rikosta ei kyettäisi näyttämään toteen. Meillähän on nykyisin mahdollisuus konfiskoida rikosasian yhteydessä täysin selkeästi saatu omaisuus rikoshyötynä — siinä tuomitaan samalla rikoksesta — mutta tässä on kysymys siitä, että mitään yksittäistä rikosta ei kyetä näyttämään toteen. Edellytyksenä kuitenkin olisi, että omaisuus on tunnistettu tyypillisesti taloudellista hyötyä tuottavan rikoksen esitutkinnassa ja tuomioistuin katsoisi sen olevan varsin todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta. Syyttäjän näyttövelvollisuutta omaisuuden rikollisesta alkuperästä olisi siten alennettu. Nykyisin menettämisseuraamuksen tuomitseminen edellyttää aina rikoksesta tuomitsemista, kuten äsken mainitsin, ja pitää esittää riittävä näyttö, mistä rikoksesta on ollut kyse, joten kyse on merkittävästä muutoksesta. Ja jos syyttäjä näyttää toteen, että omaisuus on varsin todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta, selvitysvelvollisuus omaisuuden alkuperästä siirtyisikin vastaajalle itselleen, eli tämän pitäisi kyetä osoittamaan omaisuudelle joku laillinen alkuperä. Mitäpä jos olen ollut työttömänä 20 vuotta tai olenpa 17-vuotias ja minulla on sadantuhannen euron verran rahaa, niin varmaan voinet kertoa sitten, mistä laillisesta lähteestä ne ovat tulleet sinulle, jos näin on.
Ehdotus perustuisi keskeisiltä osin uuteen EU-lainsäädäntöön, mutta kansallisessa lainsäädännön täytäntöönpanossa me menemme pidemmälle kuin direktiivi edellyttäisi. Käytämme siis kansallista järkevää liikkumavaraa. Ehdotus muistuttaisi Ruotsin uutta lainsäädäntöä, mutta ehdotettu näyttökynnys olisi alhaisempi kuin Ruotsissa, eli menemme vielä hieman edelle Ruotsia tässä esityksessä.
Kuten tuossa kerroin aikaisemmin, miten voimme konfiskoida omaisuutta nyt, niin meillä Suomessa on myös aikaisemmin säädetty käännetty todistustaakka niin sanotun laajennetun hyödyn menettämisen suhteen, mutta tässäkin kyseisessä laajennetun hyödyn menettämisessä tulee osoittaa tämä kyseinen rikos toteen.
Toinen keskeinen muutos on, että menettämisvaatimus voitaisiin jatkossa antaa vastaajalle tiedoksi kuuluttamalla. Tämä olisi poikkeus rikosasiain käsittelysäännöistä ja mahdollistaisi menettämisseuraamuksen tuomitsemisen tilanteissa, joissa vastaaja pakoilee oikeudenkäyntiä eikä hänen olinpaikastaan voida saada tietoa. Vastaajan oikeusturvasta huolehdittaisiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti mahdollistamalla asian uudelleenkäsittely, jos vastaaja myöhemmin riitauttaa tämän kuulutustiedoksiannon.
Rahanpesuun liittyvää rikoshyödyn takaisinsaamista ehdotetaan tehostettavaksi muun ohella siten, että rahanpesun kohteena ollut omaisuus voitaisiin jatkossa tuomita menetetyksi myös arvomääräisenä. Tämä tarkoittaisi sitä, että rahanpesijän laillista omaisuutta voitaisiin tuomita menetetyksi pestyä omaisuutta vastaava määrä. Tarkoituksena olisi puuttua erityisesti ammattimaisiin rahanpesijöihin.
Näiden hallitusohjelmaan perustuvien toimenpiteiden lisäksi esityksessä ehdotetaan useita muitakin kansalliseen tarpeeseen perustuvia muutoksia menettämisseuraamuksia koskevaan lainsäädäntöön. Muutoksilla esimerkiksi selkeytettäisiin menettämisseuraamuksen ja muiden rikokseen liittyvien vaatimusten, kuten rikoksen uhrin korvausvaatimusten, yhteensovittamista.
Uudistuksella myös parannettaisiin rikoksen uhrin asemaa rajat ylittävissä tilanteissa selkeyttämällä ja yksinkertaistamalla asianomistajan korvausvaatimuksen toteuttamiseen liittyviä menettelysääntöjä, kuten lakivaliokunta on aikaisemmin edellyttänyt. Asianomistajan ei näissä tilanteissa enää jatkossa tarvitsisi nostaa erillistä riitakannetta vahingonkorvauksen määrän määrittämiseksi, mikä on rikoksen uhrin kannalta erittäin myönteistä.
Esityksessä ehdotetaan myös muita direktiiviin perustuvia lainsäädäntömuutoksia, jotka koskevat muun ohella rikoshyödyn jäljittämistä, tunnistamista ja hallinnoimista. Tältä osin ehdotetaan säädettäväksi uusi laki varallisuuden takaisinhankinnasta vastaavasta toimistosta ja varallisuudenhoitotoimistosta. Muutoksista johtuvia uusia tehtäviä hoitaisivat Suomessa keskusrikospoliisi ja Ulosottolaitos.
Tätä esitystä kannatettiin lausuntopalautteessa laajasti, ja sen tavoitteita eli rikoshyödyn tehokkaampaa poisottamista pidettiin tärkeänä. Eniten periaatteellisia ja myös käytännön soveltamista koskevia kysymyksiä herätti näyttökynnyksen alentamista koskeva ehdotus eli uusi selittämätöntä omaisuutta koskeva menettämisseuraamus erityisesti siltä osin kuin ehdotuksessa mentäisiin kansallisesti direktiivin vähimmäistasoa pidemmälle. Lausuntopalautteen johdosta esityksessä on tarkennettu tätä selittämätöntä omaisuutta ja sen edellytyksiä ja on kiinnitetty huomiota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja muihin valtiosääntöoikeudellisiin vaatimuksiin.
Toivon, että eduskunta käsittelee tämän hyvin, ja toivon menestystä esitykselle. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia esittelystä. — Ja sitten lakivaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Eerola.