Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 59 §:n muuttamisesta sekä eräiksi muiksi laeiksi. Esityksessä siis ehdotetaan muutettavaksi sote-uudistuksen niin sanottua voimaanpanolakia Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden sairaaloiden päivystystä koskien. Terveydenhuoltolain sääntelyn mukaan aiemmin kunkin sairaanhoitopiirin ja nyt hyvinvointialueen tulee ylläpitää yhtä ympärivuorokautista perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystystä keskussairaaloidensa yhteydessä. Yliopistollisilla hyvinvointialueilla on mahdollisuus ylläpitää enempää kuin yhtä tällaista päivystystä. Hyvinvointialueiden rajathan eivät täysin vastaa aikaisempia sairaanhoitopiirin rajoja.
Lapin hyvinvointialue koostuu sekä Lapin että Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueista, joilla kummallakin oli ennen sote-uudistusta oma keskussairaalansa niin Rovaniemellä kuin Kemissäkin. Etelä-Savon hyvinvointialue koostuu sekä Etelä-Savon että Itä-Savon sairaanhoitopiirien alueista, joilla myös kummallakin oli oma keskussairaalansa niin Mikkelissä kuin Savonlinnassakin. Siten sote-uudistuksen myötä lähtökohtaisesti Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueilla ei voisi olla tiukasti tulkittuna kahta ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä.
Voimaanpanolain 59 §:ssä on kuitenkin tehty hallituksen päätöksen pohjalta siirtymäsäännös, joka sitten eduskunnassa myöhemmin hyväksyttiin osana sotea. Sen mukaan Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueet voivat ylläpitää useampaa kuin yhtä ympärivuorokautisesti päivystävää yhteispäivystysyksikköä sairaaloidensa yhteydessä vuoden 2032 loppuun saakka. Säännös hyväksyttiin osana sote-uudistuksen lainsäädännön hyväksymistä.
Sote-uudistuksen käsittelyn yhteydessä eduskunta hyväksyi lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden riittävän palvelutason ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin sen varmistamiseksi. Tämän esityksen tarkoituksena on nimenomaan nyt ryhtyä toimiin ja toteuttaa tämä lausuma.
Esityksessä ehdotetaan siis muutettavaksi voimaanpanolain 59 §:ää siten, että Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueen mahdollisuus ylläpitää useampaa kuin yhtä ympärivuorokautisesti päivystävää yhteispäivystysyksikköä sairaaloidensa yhteydessä säädetään toistaiseksi voimassa olevaksi mahdollisuudeksi, ei tuohon määräaikaiseen voimassaoloaikaan asti. Ne voisivat siis jatkossa ylläpitää kahta tällaista päivystysyksikköä sairaaloissaan, jos väestön palvelutarve sitä edellyttää ja enemmän kuin yhden yksikön ylläpito ei vaaranna laissa hyvinvointialueiden toiminnalle säädettyjen edellytysten noudattamista ja velvoitteiden täyttymistä. Nykyisen kaltainen päivystys voisi siis jatkua Kemin ja Savonlinnan sairaaloissa, mitä on kovasti toivottu.
Samassa hallituksen esityksessä selkeytettäisiin hoitopaikan valintaa koskevaa sääntelyä siten, että oikeustila pääsääntöisesti säilyy voimassa olevaan oikeuteen nähden.
Arvoisa puhemies! Tämä ehdotettu muutos päivystyssääntelyyn käytännössä mahdollistaisi nykyisenlaisen ympärivuorokautista yhteispäivystystä ylläpitävien sairaalaverkon ylläpidon. Etelä-Savon ja Lapin hyvinvointialueilla mahdollisuus kahden päivystysyksikön ylläpitoon mahdollistaisi sellaisen palvelutason ylläpitoa alueen sairaaloissa, joihin on jo alueella totuttu. Asian koetaan olevan merkityksellinen tekijä myös alueen elinvoimalle ja yleisemmin koko aluekuvalle.
Taloudellisten vaikutusten osalta esityksessä katsotaan, että kun alueen toisen yksikön ylläpitoon ei ole velvoitetta vaan kyseessä on mahdollisuus, ei siihen ole myöskään rahoitusjärjestelmään perustuvaa ja toiminnallista välttämättömyyttä osoittaa suoraan erillistä rahoitusta. Hyvinvointialueiden rahoituslain yleiskatteelliseen rahoitukseen kuitenkin jo sisältyy sinänsä myös päivystyspalveluiden rahoitus kuten molempien sairaaloiden olemassaolokin. Hallitus siis katsoo, että ottaen huomioon erityisesti Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden historian päivystävinä sairaaloina ja sen, että sinänsä tunnistetaan, että kahden yksikön ylläpito voi osoittautua alueellisesti taloudellisesti raskaaksi, saattaa olla perusteltua korvata niitä lisäkustannuksia, joita alueen toisen yhteispäivystysyksikön ylläpidosta syntyy.
Hallitus linjasi lisäkustannusten rahoittamisesta marraskuun lopussa. Rahoitusta koskien valmistellaan erillistä, tätä esitystä täydentävää hallituksen esitystä, joka lähti eilen lausunnoille. Hallituskauden loppumisen takia on perusteltua, että tämä nyt annettu hallituksen esitys annetaan eduskunnalle ensin, jotta eduskunnalla on enemmän aikaa käsitellä tätä kokonaisuutta ennen eduskuntakauden päättymistä.
Tässä kokonaisuus. — Kiitoksia, puhemies.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Räsänen poissa. — Edustaja Mattila.