Arvoisa puhemies! Kyseessä on Euroopan unionin ja Singaporen välinen sijoitussuojasopimus, ja meille, Suomelle ja Euroopan unionille, Singapore on koostaan huolimatta erittäin tärkeä kauppakumppani. Singapore tukee lähtökohtaisesti sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää sekä vapaakauppaa ja on siten meille oivallinen ehdokas nykyaikaisen kauppa- ja sijoitussopimuksen neuvottelemiseksi.
Näissä neuvotteluissa lähdettiin tavoittelemaan nykyaikaista ja laaja-alaista vapaakauppasopimusta, ja tässä tavoitteessa onnistuttiin hyvin. Neuvottelut saatiin päätökseen lokakuussa 2014, ja lopputuloksena oli unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluva sopimus. Unionin sisäinen toimivalta sijoitusten osalta ei kuitenkaan tuolloin ollut selkeä, ja Euroopan unionin tuomioistuimelta pyydettiin asiassa lausuntoa. Toukokuussa 2017 annetun lausunnon perusteella sopimus päätettiin jakaa kahdeksi erilliseksi sopimukseksi: unionin toimivaltaan kuuluvaksi vapaakauppasopimukseksi ja jaettuun toimivaltaan kuuluvaksi sijoitussuojasopimukseksi. Vapaakauppasopimus tuli voimaan marraskuussa 2019, kun taas jäsenmaiden kansallista ratifiointia edellyttävä sijoitussuojasopimus astuu voimaan sen jälkeen kun kaikki jäsenmaat ovat sen ratifioineet.
Singapore on myös Suomelle kaupallisesti merkittävä vienti- mutta myös kauttakulkumaa. Maassa toimii aktiivisesti noin 70 suomalaisyritystä, jotka käyttävät maata lisäksi alustana ja astinlautana muualle Aasiaan, ja myös Finnairille Singapore on tässä merkittävä yhteys.
Vaikka Singaporeen ei kohdistu merkittäviä huolia, jos puhumme oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta, ja maan liiketoimintaympäristö on hyvä, niin voimme nykyaikaista sijoitussuojasopimusta pitää erinomaisena mallina ja esimerkkinä muille alueen valtioille. Sopimus sisältää kaikki merkittävät unionin ajamat sijoitussuojasopimusjärjestelmän uudistukset, mukaan lukien sääntelyoikeuden selkeän tunnustamisen ja sijoitusten kohtelua koskevien velvoitteiden tarkennukset. Myös riitojen ratkaisun riippumattomuutta ja avoimuutta on kehitetty, ja sille perustetaan uudistettu investointituomioistuinjärjestelmä, joka sisältää muutoksenhakumenettelyn. — Arvoisa puhemies, tässä lyhyesti. Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä. — Edustaja Reijonen, olkaa hyvä.