Kiitos, arvoisa puhemies! — Eli käsittelyssä on EU:n kalastuspolitiikkaan liittyvä laki, jossa viedään kansalliseen toimeenpanoon kalastuskiintiöt eli Manner-Suomen kalastuskiintiöt jaetaan ammattikalastajien kesken. Keskeistä on se, että EU:n kalastuspolitiikka noudattaa ICESin suosituksia, jotta kalastus ja pyynti saadaan kestävälle tasolle. Valiokunta painottaakin mietintönsä lukuisissa kohdissa, että EU:n Suomelle asettamia vuotuisia kalastuskiintiöitä ei saa ylittää. Senpä vuoksi valiokunta on tehnyt muun muassa muutoksen, lisäyksen väliaikaisista kiintiöistä, joita voidaan käyttää silloin, kun neuvottelut Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välisestä kiintiöjaosta ovat kesken. Kalastajille jaettavat kiintiöt perustuvat saalishistoriaan, ja toinen keskeinen muutos, jonka valiokunta teki, on se, että halutaan huomioida juuri aloittaneet kalastajat, etteivät he joudu epäedulliseen asemaan.
Arvoisa puhemies! Turskakantojen tila Itämeressä on heikko, ja tässä laissa kiintiöt koskevatkin silakkaa, kilohailia ja lohta. Valiokunta pohti hyvin perusteellisesti ammattikalastuksen edellytyksiä ja mahdollisuuksia, ja muun muassa silakan pyynnin osalta todetaan, että kiintiöiden jakaminen kaupallisille kalastajille voi myös tulevaisuudessa lisätä kalastuselinkeinon edustajien halua perustaa Suomeen esimerkiksi silakkaa koskeva tuottajaorganisaatio.
Kansainvälinen merentutkimuslaitos ICES on todennut neuvonannossaan, että sekakalastus on edelleen uhka heikoille lohikannoille erityisesti Itämeren pääaltaalla. Heikkojen lohikantojen elvyttäminen edellyttää pitkäaikaisia toimia, kuten riittäviä kalastusrajoituksia meressä, erityisesti Itämeren pääaltaalla sekä jokisuissa ja jokialueilla. On olennaista elvyttää (Puhemies koputtaa) vaelluskalojen luontainen lisääntymiskierto, ja siksi tämä laki on tärkeä. Jatkotoimissa tarvitaan myös määrätietoista työtä vaellusesteiden, kuten voimalapatojen, purkamiseksi (Puhemies koputtaa) ja kutusoraikoiden ennallistamiseksi.