Arvoisa puhemies! Hallituksen esitykseen laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta toteutetaan hallitusohjelman mukainen kirjaus alkoholiveron maltillisista korotuksista 50 miljoonalla eurolla. Laki liittyy ensi vuoden talousarvioon, ja on tarkoitus, että se tulisi voimaan 1. tammikuuta vuonna 21.
Kyseessä on fiskaalinen korotus, joka kohdistettaisiin kaikkiin juomaryhmiin pääosin yhtä suurena suhteessa juoman sisältämään alkoholiin. Viinin veronkorotus olisi kuitenkin lievästi muiden juomaryhmien veronkorotusta suurempi, koska viinien alkoholiverotaso on muita juomia alhaisemmalla tasolla.
Alkoholiveroa on korotettu kaikilla hallituskausilla vuodesta 2008 alkaen. Alkoholivero kuuluu näihin senttiä per litra -tyyppisiin veroihin, joita korotuksia säännöllisesti tehdään, koska inflaatio syö niistä korotuksista aina osansa ja reaaliverotuotto aikaa myöten aina hiipuu. Keskimäärin alkoholijuomien valmisteveron veronkorotus olisi noin 5 prosenttia.
Tässä esityksessä ehdotetaan suurempia korotuksia vähän alkoholia sisältävän oluen ja etyylialkoholin veroluokan verotasoihin. Tällä korjattaisiin nykyistä verorakennetta, jossa alkoholittomista juomista perittävä virvoitusjuomavero on korkeampi kuin vähän alkoholia sisältävän oluen tai etyylialkoholipohjaisen juoman alkoholivero litraa kohden laskettuna. Veronkorotuksen seurauksena alkoholijuomien vähittäismyyntihinnat nousisivat arviolta keskimäärin runsaan 2 prosenttia. Ehdotettu veronkorotus kasvattaisi, kuten sanoin, vuosittaista tuottoa noin 50 miljoonalla eurolla.
Puhemies Anu Vehviläinen
Nyt pyydän niitä edustajia, jotka haluavat käyttää vastauspuheenvuoron, nousemaan ylös ja painamaan omalta varsinaiselta paikaltaan V-painiketta.