Arvoisa rouva puhemies! Puhuin jo laajemmin tästä hallituksen esityksestä asian ensimmäisen käsittelyn yhteydessä. Kuitenkin varsinkin näin naistenpäivänä meidän tulisi lainsäätäjinä edistää sellaisia päätöksiä, jotka edistävät sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tämä hallituksen esitys kuitenkin heikentää käytännössä erityisesti naisten asemaa, koska vanhempainvapaan lomakertymät äideillä ovat 51 päivää ja isillä puolestaan 102 päivää. Toisaalta esitys pienentää erityisesti äitien lomapalkkaa ja siten lisää entisestään naisten ja miesten välistä perusteetonta palkkaeroa.
Huomioisin myös, että tasa-arvovaltuutettu on todennut, että esitys asettaa erityisesti äidit epäedulliseen asemaan voimassa olevaan lakiin verrattuna. Mielestäni siksi esitys on sukupuolten yhdenvertaisuuden näkökulmasta syrjivä. Toisaalta hallitus on myös vähätellyt esityksen perustuslaillisia ongelmia. Toisaalta esitetyt muutokset lisäävät monella tapaa myös hallinnollista taakkaa.
Mielestäni olisi ollut selkeämpää sisällyttää kaikki vuosilomalakiin tulevat muutokset hallituksen lupaamaan lain kokonaisuudistukseen. Siksi ehdotan, että lakiehdotukset hylätään vastalauseen 2 mukaisesti.