Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva muutos vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettuun lakiin ja ampuma-aselakiin on äärimmäisen tärkeä. Sillä mahdollistetaan Puolustusvoimien aseiden ja patruunoiden käyttö vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan on vapaaehtoisen maanpuolustuksen kysyntä kasvanut valtavasti. Erityisesti tässä tilanteessa on pystyttävä varmistamaan, että kaikille halukkaille löytyy mielekästä tekemistä vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa. Kasvanut kysyntä kertoo vahvasta maanpuolustustahdosta, ja tuota tahtoa meidän tulee vaalia. Oma historiamme ja Ukrainan näyttämä esimerkki osoittavat, että väkevällä maanpuolustustahdolla on mahdollista vastustaa jopa määrällisesti ja materiaalisesti ylivoimaista vihollista.
Valiokunta toteaa, että ampumataito on keskeinen sotilaan taito. Lisäksi on perusteltua, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen käyttöön saadaan ne ampumavälineet, joita reserviläiset tulisivat käyttämään myös tosipaikan tullen.
Arvoisa puhemies! Lyijy on ympäristölle haitallinen raskasmetalli, ja ympäristönsuojelu on otettava vakavasti. Suomi on jo edelläkävijä niin ympäristötietoudessa kuin vastuullisessa ampumaharrastamisessakin. Valiokunta ottaa mietinnössään kuitenkin tiukan kannan EU:n kaavailemaan lyijykiellon laajentamiseen. Jo aiemmin valiokunnan muodostama kanta on ollut, ettei lyijykielto saa vaarantaa maanpuolustuskykyä tai harjoittelua. Selvityksien mukaan lyijylle korvaavia vaihtoehtoja ampumaurheilussa tai reserviläistoiminnassa ei ole. Valiokunta päätyykin esittämään, että komissioon vaikutetaan suoraan mahdollisimman korkealla poliittisella tasolla, aivan puolustusministeritasolla asti. Lyijyn kieltäminen siinä laajuudessa kuin komissio kaavailee tarkoittaisi patruunoiden valmistamisen vähenemistä Suomessa, mikä vaikuttaisi välittömästi maanpuolustusvalmiuteen ja harrastusmahdollisuuksiin. Se merkitsee myös useiden ampumaratojen sulkemista. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan rahoitusvaikeuksien kanssa painivalle poliisille muodostuisi kymmenien miljoonien eurojen lisäkustannukset muun muassa suojavarusteiden ja ampumaratojen uudistamisesta. Kun järki ja maakohtainen yksilöllinen harkinta puuttuvat, niin me perussuomalaiset emme voi lyijykieltoa kannattaa.
Arvoisa puhemies! Valiokunta ottaa kantaa myös ampumaratojen tilanteeseen Suomessa. Saamamme selvityksen mukaan siviiliampumaradat ovat vähentyneet Suomessa viimeisen 30 vuoden aikana yli 2 000:sta enää reiluun 600:aan. Eri viranomaisten, vapaaehtoisen maanpuolustuksen sekä harrastajien ampumatoimintaa voidaan ylläpitää ainoastaan kattavalla ampumaratojen verkostolla. Suomessa ampumaratojen luvat ovat tiukassa ympäristönsuojelua ja meluhaittoja koskevien näkökantojen vuoksi. Ampumaratoja on suljettu muun muassa lähelle tapahtuneen asuntorakentamisen vuoksi, jolloin ampumaradalle ei ole enää osoitettu uutta aluetta tai ampumarata ei ole täyttänyt uudistuneita vaatimuksia. Ampumaratoihin liittyvää byrokratiaa tulisi keventää, mutta niiden ylläpitoon ja rakentamiseen tulisi myös myöntää riittävä rahoitus.
Käsittelyssä oleva hallituksen esitys palvelee kokonaisuudessaan Suomen maanpuolustuksen lähtökohtia. Suomen puolustuksen selkäranka on sen koulutetussa reservissä ja kansan maanpuolustustahdossa. Vapaaehtoista maanpuolustusta tukemalla ja MPK:n toimintaa tehostamalla vastataan vapaaehtoisten kasvavaan koulutuskysyntään sekä tuetaan Puolustusvoimien tarvetta kouluttaa reserviläisiä myös kertausharjoitusten ulkopuolella.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Kalli, poissa. — Edustaja Essayah.