Arvoisa puhemies! Olen laatinut laki-aloitteen, joka läpi mennessään vahvistaisi omaishoitajien yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua kunnalliseen päätöksentekoon. Aloitteessa esitän kuntalain 82 §:ään lisäystä, että omaishoitajalle korvattaisiin sijaishoitajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset kunnallisten luottamustoimien hoitamisen ajaksi vastaavalla tavalla kuin nykyisin kuntapäättäjille jo korvataan lapsenvahdin palkkaaminen kokouksen ajaksi.
Sain kimmokkeen tämän lakialoitteen tekemiselle kansalaispalautteesta. Niinpä lupasin tarttua asiaan ja tehdä tästä lakialoitteen. Sain siis yhteydenoton omaishoitajalta, joka on valittu oman kuntansa valtuutetuksi, mutta hän ei pysty aina osallistumaan kunnallisiin kokouksiin, jos ei saa sukulaista sijaistamaan itseään kotiin muistisairaan omaisen hoitajaksi. Osa kunnista valitettavasti kieltäytyy korvaamasta sijaishoitajan palkkaamista, koska nykyinen laki ei siihen velvoita.
Arvoisa puhemies! Seuraavat kuntavaalit pidetään vuonna 2021, ja ehdokasasettelu on ensi vuonna alkamassa varmasti aivan kaikilla puolueilla. Nykytilanteessa, jos ehdolla oleva omaishoitaja tulee valituksi valtuustoon, riippuu asuinkunnasta, korvataanko hänelle sijaishoitajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset. Osa kunnista huomioi sijaishoitajan palkkaamisesta aiheutuvat kulut korvattavana menona ja osa ei. Tämä on johtanut paikoin tilanteeseen, että vaaleilla valtuustoon valittu henkilö ei käytännössä voikaan osallistua valtuuston kokouksiin omaishoitovastuunsa vuoksi. Siksi asiasta on säädettävä erikseen laissa, jotta kaikki omaishoitajat ovat yhdenvertaisessa asemassa ja asuinpaikasta riippumatta omaishoitajan osallistuminen kunnallisten luottamustehtävien hoitamiseen voidaan turvata.
Asia on ajankohtainen myös näin Lapsen oikeuksien viikolla, sillä vaikka suuri osa omaishoitajista hoitaa iäkästä puolisoaan tai vanhempiaan, on omaishoitajien joukossa myös pitkäaikaissairasta tai vammaista lastaan hoitavia vanhempia. On tärkeää, että myös lapsensa omaishoitajana toimivat vanhemmat saavat äänensä kuuluviin ja pääsevät kertomaan näkemyksiään osana kunnallista demokratiaa. Omaishoitajilla onkin usein paljon arvokasta tietoa kuntapalveluiden toimivuudesta, joten on tärkeää edistää heidän mahdollisuuksiaan asettua ehdolle ja toimia kunnallisissa luottamustehtävissä. Valtaosa omaishoitajista on naisia, ja aloitteessa on siten kyse tavallaan myös naisten demokraattisten osallistumismahdollisuuksien paremmasta turvaamisesta.
Arvoisa puhemies! Olen erityisen ilahtunut, että asia kosketti edustajatovereita yli puolue- ja ryhmärajojen. Olen saanut jokaisesta eduskuntaryhmästä allekirjoituksia yhteensä yli sata nimeä. Yhdessä voimme korjata tämän epäkohdan kuntalaissa. Kiitos vahvasta tuesta tälle asialle.