Arvoisa herra puhemies! Käsiteltävänä oleva hallituksen esitys koskee virastoa, joka muun muassa tarjoaa näkövammaisille ja muille lukemisesteisille henkilöille kirjasto- sekä oppimateriaalipalveluja. Hallituksen esityksellä kumottaisiin nykyinen laki Näkövammaisten kirjastosta ja samalla viraston nimeksi muutettaisiin Saavutettavuuskirjasto Celia. Kirjaston uusi nimi kuvastaa aiempaa paremmin kirjaston asiakasjoukkoa, jolla tarpeet lukemisen ja oppimisen suhteen ovat hyvin moninaisia. Esitetty laki turvaisi sivistyksellisten oikeuksien kannalta olennaisten kirjastopalvelujen sekä oppimateriaalipalveluiden saatavuuden sekä mahdollistaisi nykyisen palvelun jatkuvuuden ja kehittämisen. On erittäin tärkeää, että meillä on toimijoita ja palveluita, joilla turvataan kaikkien henkilöiden yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta yhteiskunnassa.
Hallituksen esityksellä kirjaston roolia tarkennettaisiin kirjastopalveluiden asiantuntijan lisäksi myös saavutettavan julkaisemisen asiantuntijana. Saavutettava julkaiseminen on korostunut erityisesti viime vuosina, kun digitaaliset palvelut ovat lisääntyneet voimakkaasti yhteiskunnassa ja EU-lainsäädäntö on tuonut uusia saavutettavuusvaatimuksia aineistojen julkaisijoille. Kirjaston toiminnan mahdollistaa tekijänoikeuslaissa oleva rajoitus, jonka perusteella kirjasto saa valmistaa lukemisesteisten henkilöiden käyttöön kappaleita julkaistuista teoksista saavutettavassa muodossa sekä välittää aineistoja henkilöille, jotka ovat niiden käyttöön oikeutettuja.
Hallituksen esitys sisältää säännökset viraston asemasta ja tarkoituksesta, tehtävistä, kirjaston välitys- ja lainauspalvelujen sekä neuvonnan maksuttomuudesta asiakkaille, yhteistyöstä muun kirjastoverkon ja muiden toimijoiden kanssa sekä kirjaston tärkeistä toimielimistä eli johtokunnasta ja pistekirjoituksen neuvottelukunnasta. Johtokunnan tehtäviä on terävöitetty koskemaan aiempaa strategisempia kirjaston toimintaan liittyviä asioita. Tässä laissa säädetään myös kirjaston oikeudesta antaa asiakkaitaan koskevat käyttösäännöt. Lisäksi säädetään kirjaston aineistojen käyttö- ja lainauskiellosta sekä määräaikaista käyttö- ja lainauskieltoa koskevasta muutoksenhausta. Näillä säännöksillä parannettaisiin erityisesti kirjaston asiakkaiden oikeusturvaa.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan lisäksi muutettavaksi yleisistä kirjastoista annettua lakia. Hallituksen esityksen taustalla on työryhmävalmistelu, jossa ovat olleet mukana kirjaston keskeisimmät sidosryhmät. Hallituksen esitys on myös käynyt lausuntokierroksella, ja lausuntoja saatiin 41 kappaletta. Valtaosa lausunnonantajista kannatti esityksen keskeisiä tavoitteita sekä kannatti erityisesti kirjaston lainaus- ja välityspalvelujen sekä neuvonnan maksuttomuutta. Valmistelun aikana järjestettiin kirjaston sidosryhmille työpajoja sekä kuulemistilaisuus, jossa kerättiin tietoa kirjaston käyttäjien ja muiden sidosryhmien tarpeista kirjaston palvelujen suhteen. Saavutettavan kirjastoaineiston ja oppimateriaalin tarjoamisella ja muiden tehtäviensä toteuttamisella tämä kirjasto, Saavutettavuuskirjasto Celia, kuten nyt käsillä olevassa hallituksen esityksessä esitetään, edistää aktiivista lukemista, monipuolisia lukutaitoja ja jatkuvaa oppimista.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Aittakumpu.